Hyppää sisältöön
Etusivu / Syöminen / Lapseni ei syö kasviksia – mitä tehdä?

Lapseni ei syö kasviksia – mitä tehdä?

Kasvisten runsaassa makumaailmassa riittää tutustuttavaa lapselle. Miten saada lapset syömään enemmän kasviksia, marjoja ja hedelmiä, jos he aina haluavat syödä samoja tuttuja juttuja?

Kati Kuisma, Kehityspäällikkö ja ravitsemuksen asiantuntija
Julkaistu 18.12.2019
Päivitetty 10.11.2023

Toiset lapset ovat luontaisesti ruokarohkeita maistelijoita, mutta moni lapsi on epäilevä uusien makujen äärellä. Suurin osa lapsista haluaa syödä selvästi tunnistettavia, tuttuja ja selkeitä ruokia. Se on lapsille luontaista eikä tarkoita, että lapsi olisi erityisen nirso tai valikoiva. Ruokakasvatus on helpompaa, kun tämän asian ottaa huomioon.

Tärkeintä (ja vaikeinta) on kärsivällisyys – makumaailman laajentuminen vie aikaa ja vaatii lempeää toistoa sekä paljon kannustusta. Kyseessä on enemmän maraton- kuin pikamatka, mutta eteenpäin pääsee aina.

5 vinkkiä miten lisätä kasvisten syöntiä?

1) Sormipaloina kasvikset maistuvat paremmin

Tarjoile tuorekasvikset isoina sormipaloina (sisältää hedelmät/marjat yms.) Luovuta sekasalaateista, jos ne eivät tuota tulosta. Luovuta myös vaateesta syödä kaikki haarukalla ja veitsellä. Radikaalia? Ehkä. Kasviksia syödään enemmän sormipaloina, napostelukasviksina, dippikasviksina jne. Tuo ruokapöytään kasvislautaselle myös hedelmälohkoja, niitä ei tarvitse jättää mihinkään ”erikoisempaan”. Pelaa aina varman päälle ja laita yksi suosikkikasvis muiden joukkoon, näin lapselle tulee tapa ottaa jotain joka kerta kasvislautaselta.

2) ”Minä osaan itse”

Ota lapsi mukaan kasvisten pilkkomiseen ja ruuanvalmistukseen. Salli napostelu ja kokeilu tässä vaiheessa, jos lapsi on kiinnostunut siitä. Näin kasviksiin voi tutustua, vaikka maistaminen jännittäisi ruokailutilanteessa.
Lue lisää:  Miten hyödyntää eri aisteja ruokaan tutustumisessa?

3) Tee kasvisruuasta osa arkea

Tarjoa useammin kasviruokaa. Se on helppo tapa kasvattaa kasvisten määrää koko perheen ruokavaliossa. Tee niistä tavallinen osa arkea. Lapset nimittäin ovat siitä veikeitä, että syövät sitä mistä pitävät, pitävät siitä mikä on tuttua, ja tutuksi tulee se mitä on tarjolla. Katso vinkit perheen ruokaviikkoon

4) Kourallinen riittää

Oma koura on selkeä ja havainnollinen mitta lapselle. Jokaiselle oman kouran kokoinen annos kasviksia joka aterialla on suositus – suunnilleen riittää. Joskus yhdellä aterialla useampi ja toisella kertaa pienempi. Epäilevä maistelija etenee vähitellen kohti kourallista ja ruokarohkeampi voi kerätä lautasen puolilleen.

5) Ruualla saa leikkiä – hulluttele välillä

Ruoka on iloinen asia! Heittäydy välillä lapsen maailmaan ja tehkää iloinen voileipä tai kasvistaidetta esimerkiksi iltapalaksi. Kurkkukorvat voileivällä, viinirypäletoukka tai banaanista tehdyt delfiinit piristävät arkea ja innostavat kasvisten pariin. Katso helpot kasvistaidevinkit!

Lasten tottuminen uusiin makuihin ei käy käden käänteessä ja erilaisia kausia tulee kaikille lapsille. Ruokarohkea taapero voi olla valikoiva leikki-ikäinen ja parin vuoden päästä hyvin syövä koululainen. Älä siis revi peliverkkareita joka päivä lapsen valikoivan syömisen kanssa, tarkastele asiaa esimerkiksi vuoden välein: paljonko uusia kasviksia, ruokia tai makuja on tullut lisää ruokavalioon. Arjessa pääasia on lempeä toistoa ja rento tunnelma ruokapöydässä.

10 vinkkiä nirsoiluun ja valikoivaan syömiseen

Lue seuraavaksi

Tehtävät
Hyvinvointikurssi
Digikortti
Some