Meidän perheen lukujärjestys
Erilainen arki. Miten tuen meidän perheen arkirytmiä nyt koronavirusepidemian poikkeusolojen aikana?
Poikkeustila on sulkenut koulut ja harrastustoiminnat. Monet varhaiskasvatusikäiset lapsetkin ovat nyt kotona päiväkotien sijaan. Lukuisat vanhemmat tekevät nyt etätöitä. Tuttu ja turvallinen arkirytmi, perheiden omat rutiinit ja koko perhekalenteri menivät kaikki kerralla uuteen uskoon lukuisissa kodeissa ympäri maailman.
Arjen tutut rutiinit luovat ryhtiä päiviin poikkeustilassakin. Mahdollisuuksien mukaan tähän erilaiseen arkeen kannattaa tuoda elementtejä tutusta arkirytmistä ja luoda näin turvallista arjen hallinnan tuntua koko perheelle. Tuttu rytmi vahvistaa lapsen itseluottamusta ja lisää niin lasten kuin vanhempienkin jaksamista. Monista asioista voi pitää kiinni poikkeustilassakin, kuten
- suht samoina pysyvistä heräämisen ja nukkumaanmenon ajoista
- säännöllisestä ruokarytmistä
- päivittäisestä ulkoilusta
- juuri meidän perheen iloa tuottavista puuhista
Poikkeustilan arkirytmiä voi tukea täyttämällä Meidän perheen lukujärjestyksen ja tulostaa sen vaikkapa jääkaapin oveen. Pitäkää perhepalaveri ja sopikaa yhdessä
- Koska meidän perheessä herätään ja mennään nukkumaan?
- Koska hoidetaan koulusta/eskarista saadut tehtävät?
- Koska aikuiset tekevät töitä ja miten silloin toimitaan?
- Koska ulkoilemme?
- Mitkä ovat meidän perheen ruoka-ajat?
- Milloin on sovitusti ruutu- ja peliaika? Voitte myös täyttää ruutusopimuksen.
- Milloin vanhemmat pääsevät itsekseen liikkumaan tai muutoin lataamaan akkujaan?
- Mitä kaikkea iloa tuottavaa voidaan tehdä edelleen?
Tulosta ja täytä Meidän perheen lukujärjestys
Helppoja Sydänmerkin ruokaohjeita lapsiperheille
Me vanhemmat olemme nyt monella tavalla tämän erilaisen arjen selkärankoja. Työvaatimustemme lisäksi saamme kapellimestarin tavoin ohjata lastemme monipuolista oppimista ja tukea hänen arkeaan. Pohdi tänä aikana erityisesti sitä, mikä lisää sinun jaksamistasi Mikä tuo sinulle voimia tämän poikkeustilan keskellä? Mikä tukee parisuhdettanne tässä tilanteessa? Voitte myös lukea esimerkiksi Voimaannuttavia kysymyksiämme tähän hetkeen. Muista myös pyytää tukea ja apua, jos arkeenne sitä tarvitsette.