Perheiden kokemuksia lapsen ylipainosta
Jokaisen vanhemman kokemus oman lapsen ylipainosta on yksilöllinen. Vuonna 2013 haastattelimme ylipainoisten lasten vanhempia, jotta löytäisimme parempia keinoja auttaa ja tukea perheitä.

Yhteenveto haastatteluista

Vanhemmat kokivat, että lihavuuteen ei yhteiskunnan tasolla yhdistetä juuri mitään hyvää, vaan viestintä on syyllistävää ja negatiivista. Vanhemmat tuntevat syyllisyyttä ja tunnistavat oman roolinsa lapsen ylipainon kertymisessä, mutta epäröivät puhua ja keskustella siitä. Keskeinen teema vanhempien keskusteluissa ja kokemuksissa oli armollisuus itseä ja lasta kohtaan. Eniten vanhemmat kaipaavat hyväksyntää, ymmärretyksi tulemista, keskustelua ja oman perheen arkeen sopivien ratkaisujen hakemista.

Ylipainoisen lapsen vanhempi tarvitsee ensiksi kokemuksen, että joku hyväksyy ja ymmärtää häntä vanhempana. Jokaisessa kohtaamisessa terveydenhuollon ammattilaisen kanssa on oltava kyse hyväksytyksi tulemisesta. Tieto voi tulla vasta sen jälkeen. Arvioinnin sijaan pohditaan ennemmin, mikä perhettä voisi auttaa. Kun perhe kokee tulleensa hyväksytyksi ja kohdatuksi, vastustus neuvoja kohtaan alenee.

Millaista tukea tai tietoa vanhemmat kaipaavat?

  • Ymmärrystä siihen, että lapset ovat erilaisia ja tilanteet ovat erilaisia
  • Netin välityksellä tietoa
  • Konkreettisia vinkkejä, joita voi muovata omaan arkeen sopivaksi
  • Vertaistukea muilta, jotka samassa tilanteessa

Mistä oman lapsen ylipaino johtuu?

  • Sukurasite
  • Elämäntilanne vaikuttanut
  • Perheen ruokavaliossa parannettavaa
  • Epäsäännöllinen syöminen

Kokemus terveydenhuollon palveluista

  • Kokemus vahvasti jakautunut. Kokemukset joko todella myönteisiä tai kielteisiä.
  • Hyvät kokemukset liittyivät, jos kohtaaminen terveydenhuollossa oli ollut ymmärtävä, empaattinen, keskusteleva, pysäyttävä, hyvähenkinen ja perhe on saanut konkreettisia esimerkkejä
  • Huonot kokemukset liittyivät syyttelyyn, liian yleistasoiseen tietoon, kuuntelemattomuuteen, ja siihen, että puhutaan samaa kuin aina ennenkin.

Mitä vanhempi ajattelee omasta roolimallistaan?

  • Armollisuus sekä itseä, että lasta kohtaan
  • Yhteisen ilon löytäminen, kuten liikunta tai kokkaus
  • Vanhemman oma vajavaisuus ja heikkoudet
  • Esimerkin voima

 

Vanhempien ajatuksia aiheeseen

Millaisia ajatuksia oman lapsen painon kehitykseen liittyy?

  • "Meidän tytön paino on lähtenyt alaspäin pienillä toimenpiteillä alaspäin. Meistä on kiva mennä Easy Sport-ryhmään. Ei hänestä varmaan tule tikkulaihaa ja elämänilo pitää säilyttää kuitenkin vaikka paino olisi mikä vain.”
  • "Olen toiveikas lapsen painon suhteen. Meillä poika on alkanut sanomaan jopa mummolle ettei saa tarjota liikaa herkkuja. Ja hän on alkanut hirveästi  liikkua.”

  • "Ruuan määrä ja annoskoko on meillä ongelma. Lapsi ei ole vielä oivaltanut, että ongelma. Terveellisyys, eikä laihduttaminen meillä on päämäärä.”

  • "Olen kokenut vanhempana avuttomuutta, miksi lapsi on lihava. Miten olen epäonnistunut vanhempana? Itsellä on syyllinen olo. Tunnen häpeää ja vihaakin tilannetta ja itseä kohtaan.”

Onko lapsi joutunut kokemaan kiusaamista tai muuta negatiivista painon vuoksi?

  • ”Lapsen pitää olla tosi vahva ja osata puolustautua, ettei tule kiusatuksi.”
  • "Koulussa on kiusaamista. Yhteiskunnan asenteesta olen huolissani, se on liian tuomitsevaa ja syyllistävää lihavuutta kohtaan. Minusta tuntuu, että meidän perhettä ei ole kuunneltu terveydenhuollossa. Meitä ei ole kohdattu ihmisinä."

Millainen tuki olisi mielestäsi toimivaa?

  • "Mun mielestä ruuanlaitosta tullut liian hienoa. Loistava juttu on kun tehtiin täällä kurssilla välipaloja ja ruokia, nopeita ja helppoja. Tietoa kyllä on hirveästi, mutta käytännön toteuttaminen on ongelma."

  • "Toivoisin, että meiltä kysytään, mitä teille kuuluu?Ja voinko auttaa teitä jossain? Mikä on teidän oma tavoite, eikä niin että nyt pitäisi tehdä näin."

  • ”Aika on yksi haaste, se ei riitä kaikkeen. Arkiruuan tekeminen on hätäistä. Ja vähävaraisella ei ole rahaa mennä liikkumaan. Yhteiskunta voisi tukea liikkumista esim. uimahallissa käynti voisi olla lapsille ilmaista.”

  • ”Liikunnasta kaipaisin enemmän tiedotusta, paikoista ja mahdollisuuksista. Lasten harrastusten kulut on karanneet käsistä.”

  • ”Iltapäivävälipala on meillä ongelma, yritän laittaa kippoihin valmiita välipaloja. Mummolasyöminen on meillä ongelma, siellä syödään paljon ja lapsi lihoo.

Miltä tuntuu olla ylipainoisen lapsen äiti? Lue blogista äidin kokemus.

Mitä ajatuksia aihe sinussa herättää? Laita meille viestiä, miten perheitä voisi sinun mielestäsi tukea.