Terhi
Ryhtiliike

 

Olipa kerran terveyden edistämisen ammattilainen, jonka pojalla huomattiin korjattavaa ryhdissä ja saatiin kotijumppaohjeet asian korjaamiseksi. Mitä teki tämä motivaation kouluttaja, ihmisten terveyden eteen puurtava alansa ammattilainen – huomasi puolen vuoden jälkeen, juuri ennen seuraava kontrollia, että eipä sitten oltu yhtäkään jumppaa saatu tehtyä. Mielessä oli kyllä käynyt monta kertaa.

Erittäin huonon omatunnon kera, poika ja minä marssimme peräkanaa fysioterapeutin tarkastukseen. Ja konkreettisesti peräkanaa, sillä sehän nyt olisi noloa näyttäytyä vanhemman kanssa yhdessä. Fysioterapeutti otti meidät iloisesti vastaan, kyseli kuulumiset ja poika reilusti ja rehellisesti kertoi, että jumpat on jääneet kyllä tekemättä. Itselläni jo valmiiksi asiasta huono omatunto ja olin valmistautunut puolustautumaan: kiirettä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Mutta miten hoitikaan tämä meidän fysioterapeutti asian. Yhtään moittivaa sanaa ei suusta päässyt, vaan eleet ja olemus huokui ymmärrystä. Tuli olo, etten olekaan ihan maailman epäkelvoin äiti, vaikka tämä asia olikin jäänyt tekemättä. Hyvillä mielin siis lähdimme tarkastamaan tilannetta. Pientä ryhdin korjausta oli tullut ilman omaa panosta, mutta selkeästi muutosta vielä tarvitaan – ja sitä kotijumppaa. Mutta kun ajatukseni eivät joutuneetkaan työstämään selityksiä ja puolustuksia, oli tilaa miettiä, miten tästä eteenpäin. Ja näitä ajatuksia fysioterapeutti tuki sopivilla kysymyksillä, kiinnostumalla ja innostumalla ajatuksista, mitä suunnittelin kotijumpan toteutumiseksi.

Tänään meiltä löytyy Jumppa-lista seinältä. Siihen saa rastin joka jumpasta ja tavoitteena on kolme 10 minuutin jumppaa viikossa. Takana jumppia jo kymmenkunta ja jo nyt pojan venyvyys on kehittynyt niin, että alaspäin taivutuksessa ilmaa jää enää 6 cm aiemman 16 cm:n sijaan. Miten tämä sitten onnistui käytännössä? Pojan suhteen rehellisesti perinteisellä lahjonnalla. Jos vuoden loppuun mennessä joka viikolla on kolme rastia, niin yhteisesti sovittu palkinto on luvassa. Palkinnon muoto ja arvo ovat toki vielä neuvottelun alla. Tässä kompromissi ei vielä ole löytynyt.

Eli poika saatiin mukaan lahjomalla. Entäpä minä, mikä motivoi minut organisoimaan tämän jutun (koska rehellisesti on pakko myöntää, että ilman äidin organisointia, niin homma olisi kyllä jälleen jäänyt). Ratkaisevaa oli se, että koin fysioterapeutin luona, että hänellä oli täysi luotto siihen, että homma kyllä hoituu ja onnistuu. Se on jännä juttu, että koulutan ja uskon itsekin siihen, että luomalla asiakkaalle pystyvyyden tunnetta, muutokset todennäköisemmin mahdollistuu. Mutta jälleen kerran oma kokemus tästä lyö laudalta kaikki teorian tuomat vakuuttelut.

Meillä siis on käynnissä varsinainen ryhtiliike, sekä äidillä että pojalla. Luvata en voi, miten kauan ryhtiliike jatkuu, vaikka nyt on kova tahtotila käynnissä. Mutta mikään ei poispyyhi tätä tunnetta, että hei, me teimme sen!