Että kaikilla lapsilla olisi turvallinen olo
Kuvaaja: 
Heikki Koivumäki
Lastenlääkäri Marketta Dalla Vallen mietteitä YK:n Lasten oikeuksien juhlavuonna

Marraskuun 20. päivä on maailmassa kansainvälinen Lapsen oikeuksien päivä. Lapsen oikeuksien julistus annettiin 20.11.1959. Tämän julistuksen 10 periaatetta kuulemme mielessämme sanoina, kenties myös sävelinä: Lapsella tulee olla riittävät mahdollisuudet leikkiin… Lapsi tarvitsee kehittyäkseen… Lapsella on oikeus saada koulutusta… Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua… Kolmekymmentä vuotta myöhemmin syntyi Lapsen oikeuksien sopimus ja sekin allekirjoitettiin juuri tuona samaisena marraskuun päivänä vuonna 1989. Aiemman julistuksen sisältö sisällytettiin sopimukseen. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, ja siksi me vietämme nyt tänä vuonna 2016 YK:n Lapsen oikeuksien 25-vuotissynttäteitä.

Lapsen oikeuksien sopimus on kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia koskeva ja valtioita sitova, ja myös oikeudellisesti sitova asiakirja. Sen on ratifioinut lähes 200 valtioita. Sopimus koskee kaikkia maailman lapsia ja perheitä. Se koskee meitä kaikkia. Se ottaa erityisesti esille myös pakolaislapset, vammaiset lapset, kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset, eri vähemmistöryhmien lapset sekä alkuperäiskansat. Sopimusta oli tekemässä vuosia suuri joukko ihmisiä – hallituksien edustajia, monia kansalaisjärjestöjä ja eri alojen asiantuntijoita. Heidän tavoitteenaan on ollut luoda lapsiystävällinen maailma ja yhteiskunta. Kirjata lapsen etu, ja mitä sen toteutuminen edellyttää: lapsen oikeuksien huomiointia ja lasten erityistä suojelua.

Lasten oikeuksien sopimus sisältää neljä yleistä periaatetta: periaatteet lapsen oikeudesta elämään ja kehittymiseen, oikeudesta syrjimättömyyteen sekä periaatteet lapsen edun huomioinnista ja lapsen näkemysten kunnioittamisesta. Sopimuksen asiat on kirjattu käsikirjaksi, jonka kirjoitustyötä tehdään edelleen ajan haasteita vastaavaksi.

Olen ollut 25 vuotta lastenlääkärinä - yhtä kauan aikaa. Luodessani aikoinaan sairaalamme poliklinikalle uutta ilmoitustaulua kirjoitin YK:n Lasten oikeuksista huoneentaulun, liimasin sen punaiselle kartongille ja laitoin seinälle. Minusta ne ovat tärkeät, maailman hienoimmat periaatteet, ja jos ne tulisivat kokonaisuudessaan kunnioitetuiksi, maailma olisi tosi hyvä paikka elää.

Lasten oikeuksien sopimus on tullut tänä juhlavuonna tutuksi monella lailla. Sitä on juhlistettu puhein, lauluin ja tapahtumin kaikkialla Suomessa, Minä haluaisinkin kirjoittaa teille lasten ja samalla sopimukseen sisältyvistä asioista oman lastenlääkärin työni antamasta ikkunasta. Haastaa lapsen oikeuksien sopimusta todeksi meidän kaikkien omasta arjesta. Haluan puhua joistakin niistä asioista, jotka työni kautta olen tullut huomaamaan tärkeiksi.

Minä pidän tärkeänä, kaikkein tärkeimpänä, että jokaisella lapsella olisi turvallinen olo. Omilla lapsilla, naapurin lapsilla, kyläni lapsilla, Suomen lapsilla, maailman lapsilla, pakolaislapsilla. Että jokaisella lapsella olisi lähellään ainakin yksi tärkeä aikuinen: rakastava, turvallinen, välittävä, opastava. Aina läsnä, vaikka olisi vuorotöissä, kaupassa, päivystämässä, matkoilla, kenties hoidossa sairaalassa. Sellainen aikuinen, joka on jättänyt pysyvän luottamuksen jalanjäljen lapsen ja nuoren elämään. Onko tämä mahdollista?

Meillä Suomessa on rakennettu hyvät turvaverkot – helposti lapsillemme tarpeen tullen löytyy huolehtiva aikuinen oman vanhemman rinnalle. Kunhan vaan me aikuiset osaamme huolehtia – ja huolehtia ajoissa - ettei yksikään lapsi tai nuori putoa tästä turvaverkosta. Maailman lasten kanssa huoli on iso.  Miten tulevaisuutemme kestää kantaa muistot aikamme sotien lapsista? Minut tekee hyvin surulliseksi myös tieto siitä kuinka paljon Euroopassa katoaa yksin tulleita pakolaislapsia – tuhansia häviää kirjaamisen jälkeen vastaanottokeskuksista, jopa aivan kaikkein pienimpiä, jotka eivät omin avuin voi kadota tietymättömiin. Ymmärrän, että joskus nykyajan mediaviidakossa voi tuntua siltä, että koko maailma näine ongelmineen tulee liian liki; koko maailma ikään kuin vyöryy hartioillemme lupaa kysymättä uutisvirran mukana. Avuttomuudessamme voimme kuitenkin olla avuksi. Voimme ryhtyä vaikkapa kummiperheiksi tänne jo tulleille lapsille. Lapset voivat tulla autetuiksi myös omassa maassaan. On lukuisia luotettavaksi tiedettyjä kanavia auttaa. Niitä esitellään radiossa, televisiossa, lehtien sivuilla. Niistä kertovat erilaiset yleisesti hyväksi tunnustetut järjestöt. Kannattaa löytää oma pienikin tapa auttaa ja osallistua.

Pidän tärkeänä myös sitä, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus hyvään kasvuun ja koulutukseen, ja että hänelle syntyisi luottamus omaan tulevaisuuteensa. Minä haluaisin, että jokaisella lapsella, nuorella olisi unelmia, toiveita. Poliklinikalla tapaan kysyä lapsilta unelmista, haaveista, tavoitteista, sillä ajattelen, että niitä on oltava; ne kantavat, ne auttavat pyrkimään eteenpäin. Ja toivon etteivät puheemme lamasta, kriisistä, säästöistä ja leikkauksista ikinä sammuta lasten ja nuorten unelmia. Onko tämä edes mahdollista? Kyllä. Me aikuiset voimme olla rakentamassa lastemme ja nuortemme luottamusta tulevaisuuteen. Ei ole päivää etteikö löytyisi asiaa, jossa voimme lapsiamme kannustaa, kunhan vain sen tärkeäksi tiedostamme.

Minä haluaisin, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus hyvään hoivaan, huoltoon ja hoitoon. Haluaisin että vaikka lapsella olisi sairaus tai vamma, hän voisi kehityskulkunsa aikana löytää sellaisen vahvan minuuden, jonka avulla hän pystyy tasavertaisesti vuorovaikutukseen, joskus ei sanojen vaan vaikkapa katseen tai kosketuksen kautta. Että hän tuntisi olevansa tasavertainen, yhtä tärkeä, arvostettu juuri sellaisen kuin on. Onko tämä mahdollista? On. Meidän aikuisten on oivallettava tämä tärkeäksi ja tuotettava erityislasta kasvamaan vahvaksi oman erilaisuutensa, oman normaaliutensa kanssa tai siitä huolimatta.

Sairaan lapsen perheelle toivoisin, että meidän huolto-, hoiva- ja hoitosysteemimme pystyisi helpottamaan perheiden arjen sujuvuutta. Nyt tämä järjestelmä kyllä haluaa olla avuksi, mutta se on rakenteeltaan hyvin pirstaleinen ja perheillä on täysi työ saada ne palvelut ja tuki, joita lapsi ja perhe tarvitsevat. Maamme hallituksen kärkihanke, Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, sisältää paljon hyviä asioita, jotka toteutuessaan tulevat helpottamaan etenkin monenlaista apua tarvitsevien perheiden arkea. Muutosohjelma painottaa sekin lapsen etua, vanhemmuuden vahvistamista, kaikenlaisten perheiden tukemista, ja sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä uudelleen yhdeksi kokonaisuudeksi yli organisaatio- ja hallintorajojen. Näistä kirjauksista on vielä pitkä matka toteutukseen, mutta työ on käynnissä ja toivon, että me onnistumme muutosohjelman toteutuksessa. Yhteinen eri tahojen tahtotila tähän on olemassa. Meillä on paljon tehtävää.

Olen myös huomioinut, että meidän ammattilaisten on kehitettävä terveydenlukutaitoamme, jotta osaisimme havaita lasten huolia mahdollisimman varhain, ennakoiden. Että meillä olisi käytössämme todellisia varhaisen huomioinnin työkaluja. Tässäkin meillä on tehtävää. Erityisesti tässä ajassa tämä kannattaa, sillä näin voimme saada asioissa painopistettä kalliin hoidon sijasta haasteiden ehkäisyyn.

Minä toivon, että osaamme kaikkialla, kaikin tavoin kunnioittaa jokaisen lapsen ja perheen erityisyyttä. Joskus lapsen elämä on lyhyt. Se voi olla kehdon mittainen vain, ja silti elämän täydellinen kokonaisuus. Siihen sisältyy odotus, syntymä, elämä, hoito, ja toivo – vaikkapa toivo ihmeestä. Siihen sisältyy luopumisen tuska. Perheellä on oltava mahdollisuus suruun, lapsella on oikeus jättää muisto. Meidän perhettä lähellä olevien, tavalla tai toisella osallisten on kunnioitettava perheen surua, mutta uskallettava olla myös lähellä, uskallettava kulkea rinnalla ja tarjota tukea. Lasten asioissa erityisyyttä on myös se, että myöskin ne aivan tavalliset asiat – lasten yskät ja vatsakivut – ovat tärkeitä, ja tulevat huomioiduiksi ilman viivettä.

Koen tärkeäksi, että lapsi ja nuori tulisi kuulluksi omissa arjen ympyröissään, kotona, päiväkodilla, koulussa, terveydenhuollossa. Mitä tämä tarkoittaa? Tämä toteutuu hyvin yksinkertaisissa asioissa. Kun tutkin vauvaa, etsin hänen silmiään, katsekontaktia. Vauva puhuu silmillään ja kehollaan, ja minä kuuntelen silmilläni, korvillani, käsilläni aivoillani ja sydämelläni. Leikki-ikäiseltä minä kysyn, mitä hänelle kuuluu, mitä hän leikkii, onko hänellä iloja? Kouluikäiseltä haluan kuulla kavereista, ja mitä he yhdessä tekevät. Teini-ikäiseltä kysyn ja annan aikaa vastata. Keskeneräisenä ei ole helppoa löytää vastauksia. Mutta kun rohkaistuminen tapahtuu, myös vuorovaikutus vahvistuu. Ja juuri vuorovaikutustaidot ovat hyvin tärkeät elämässä. Sanoisin, että olemme ne nyt tässä ajassa tärkeiksi huomanneet. Vuorovaikutustaitojen avulla voi tulla myös paremmin kuulluksi. Mutta meidän aikuisten on muistettava kysyä, ja kuunnella.

Minä koen tärkeäksi, että meidän lapsillemme ja nuorillemme syntyisi idea, taju siitä, että ’näin elämä on hyvä’. Nämä asiat ovat elämässä arvokkaita, näitä haluan vaalia. Nämä ovat hyvin tavallisia asioita: hyvät tavat, toisten kunnioittaminen, toistensa auttaminen, yhteisöllisyys, rehellisyys, terveyden vaaliminen. Toivon, että me aikuiset uskaltaisimme olla tässäkin asiassa lasten ja nuorten avuksi. Että uskaltaisimme tuoda oman arvomaailmamme lapsen elämään kotona, päiväkodilla, koulussa. Että nuorten ei elämässään tarvitsisi kulkea some -maailman superhypermarketissa omaa arvomaailmaansa hankkimassa. Vaikutteita tarvitaan ja törmäyskursseilla pitää käydä, mutta jokin hyvän elämän malli lapselle, nuorelle tulisi rakentua jo kotipesän aikana. Tästä syntyy myös se tärkeä sukupolvien välinen sidos.

Juuri tänä juhlavuonna minä toivon onnea kaikille maailman lapsille. Toivon, että jokaisen lapsen elämässä olisi paljon iloa, sopivassa määrin suruja, rohkeutta ja riemua, syliä ja halauksia turvaksi asti. Että elämässä olisi paljon värejä ja värien kaikkia sävyjä. Omassa Lasten oikeuksien juhlassamme sain kuusivuotiaan Kallen askarteleman värikkään lastenlääkärin rintamerkin; se on ihana koru. Lahjana 25-vuotiaalle Lasten oikeuksien sopimukselle annoimme yhdessä kannustavat tulevaisuusaplodit.