THL:n palautekysely: Perheet arvostavat neuvolan antamia palveluja
THL:n valtakunnallisen asiakaspalautekyselyn perusteella äitiys- ja lastenneuvoloiden asiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun. Kysely tehtiin syksyllä 2024 ja vastaajista lähes kaikki (97 %) kokivat, että perhettä koskevat päätökset tehtiin neuvolassa yhteistyössä heidän kanssaan.
Luottamuksellinen suhde tärkeä
Kyselyn mukaan vanhemmat arvostavat tuttua neuvolan ammattilaista, jonka kanssa on syntynyt luottamuksellinen asiointisuhde. Vanhemmat kokivat neuvolassa olonsa turvalliseksi ja palautteissa toistui tyytyväisyys neuvolan ilmapiiriin: sitä kuvattiin esimerkiksi avoimeksi, rennoksi, lämpimäksi ja kannustavaksi.
Vaikeista asioista puhumista toivotaan enemmän
Kaikkien odotuksiin ja tarpeisiinneuvolapalvelut eivät ole vastanneet. Osa vanhemmista kokee, että neuvolan ammattilainen on kiireinen tai ei halua keskustella vaikeista asioista heidän kanssaan. Vanhemmat ovatkin jääneet kaipaamaan enemmän perheen asioihin paneutumista ja haasteiden ratkaisemista yhdessä.
Neuvokas perhe-työvälineistä apua ammattilaisille
Sensitiivisten asioiden puheeksi ottaminen on helpompaa, kun perhe on tuttu ja luottamus molemminpuolista. Neuvokas perhe tarjoaa työkaluja esimerkiksi lapsen painon puheeksi ottamiseen.
Tähtityökalut soveltuvat monenlaisiin ohjaus- ja asiakastilanteisiin esimerkiksi perheen sen hetkisen tilanteen kartoittamiseen. Tärkeää on pysähtyä toimivan ja hyvän äärelle, koska silloin vahvistetaan perheen pystyvyyden tunnetta. Tähtien avulla ammattilaiset pystyvät tukemaan perheitä niissä asioissa, mihin perhe toivoo apua.
Lue enemmän kyselystä täältäLapsen painon puheeksiottamisen materiaalit täältä
tähtityökalut löytyvät täältä