Puolustusmuureja murtamaan – lääkärin ajatuksia perheiden kohtaamisesta
Puolustautuminen on synnynnäinen, luontainen, tarpeellinen ja elämää ylläpitävä toimintatapa. Kun koemme olevamme uhattuna, puolustamme itseämme, mutta aivan erityisesti puolustamme jälkeläisiämme. Terveydenhuollon tapaamisissa sekä vanhemmat että ammattilaiset voivat kokea uhkaa ja siten tarvetta puolustautua. Pohtimalla mitä kukin puolustamme ja miltä uhalta, voimme mahdollistaa aidon kohtaamisen. Aikaa käyttäen, keskustellen ja molemminpuolisen luottamuksen kasvaessa nämä puolustusmuurit voidaan murtaa.
Karhuemo puolustaa pentuaan yhtälailla metsästäjältä kuin marjastajaltakin. Uhka koetaan, vaikka todellinen vaara on erilainen. Karhuemon uhkan tunne voi aiheuttaa ylimitoitetun puolustautumisen todelliseen vaaraan nähden ja marjastajalle käydä huonosti. Ihmisillä uhan tunteet syntyvät todennäköisimmin omista olettamuksistamme, aikaisemmista kokemuksistamme ja peloistamme. Tuloksena voi silloinkin olla ylimitoitettu tai tarpeeton puolustautuminen.
Terveydenhuollon tapaamisissa vanhemmat herkästi ja ymmärrettävästi voivat kokea tarvetta puolustautua eli kokevat itse olevansa uhattuna tai uhan kohdistuvan omaan lapseen. Yhtälailla ammattihenkilö voi asettautua puolustamaan esimerkiksi omaa ammattiasemaansa, ajattelutapaansa tai yleisesti tiedepohjaista ajattelua.
Kouluterveydenhuollon terveystarkastukseen tulevan lapsen vanhempi oikeutetusti puolustaa ainakin itsemääräämisoikeuttaan, elämäntilannettaan, tapojaan, tottumuksiaan sekä ajatuksiaan. Vanhempi voi kokea syyttelyn, huonommuudentunteen, epäonnistumisen, leimautumisen, riittämättömyyden tai pystymättömyyden uhkaa tai huolta tulevaisuudesta.
”Olenko huono tai tehnyt jotain väärin? Miten tästä eteenpäin?”
vai
”Lapseni hyvinvointi on tärkeintä. Suojelen lastani.”
Ammattihenkilö saattaa kokea tarvetta puolustaa omaa ammatillisuuttaan, haluaan auttaa, nopeatempoista vastaanottoaikatauluaan tai toimintatapojaan. Uhkana ovat ainakin kiire, tehokkuuden vaatimus sekä huoli vanhempien reaktioista.
”Kovin vähän aikaa ja paljon asioita, jotka kuuluu käsitellä. Miten ihmeessä esitän tämän asian?”
vai
”Haluan auttaa! Työni on mahdollista olla vaikuttavaa.”
Uhan kokemukset syntyvät suurelta osin tietoon perustumattomista olettamuksista. Ehkä vanhempi olettaa terveydenhoitajan olevan kiireinen tai haluton kuulemaan perheen perimmäisiä ongelmia. Myöskään lasten koulunkäynnin haasteita tai perheen sisäisiä ongelmia ei aina ajatella lasten terveyteen liittyviksi ja siten terveydenhuollon ammattilaisen kanssa keskusteltaviksi aiheiksi. Tiedetään myös, että useat vanhemmat tulkitsevat lapsen ylipainon enemmän sosiaaliseksi kuin terveydelliseksi ongelmaksi.
Puolustautuminen liittyy myös kilpailuasetelmaan. Eihän koripallo-ottelussakaan riitä pelkät hyvät hyökkäykset, vaan puolustuksen on toimittava yhtenäisenä. Jos siirrytään pois kilpailuasetelmasta sekä aletaan syötellä kaikille ja heittää samaan koriin, ei kenenkään kannata enää olla puolustuskannalla. Peli muuttuu kilpailusta yhdessä tekemiseksi ja oppimiseksi.
Jos pääsemme eroon sekä uhkan tunteesta että kilpailuasetelmasta ja siten puolustautumisesta, voimme alkaa pelata samalla puolella. Syntyy mahdollisuus luottamuksen syntymiselle ja voimme siirtyä olettamuksista todelliseen ajatusten vaihtoon.
Jokaisella meillä on omat kokemuksemme terveydenhuollon tapaamisista. Lisäksi kannamme mukanamme jonkinlaisia asenteita ja odotuksia. Jos kouluterveydenhuollon ammattilainen huomaa kysyä vanhemmalta miltä tapaaminen on tuntunut tai vanhempi osaa sanoittaa tuntemuksensa, toiveensa ja pettymyksensä, pystymme kaikki kehittymään. Tai jos vastaanotolla heti alussa käytetään hetki aikaa ymmärtämään miksi ja mitä varten olemme täällä, voi epätoivottu kuulustelun tunne jäädä syntymättä. Jopa nuorilla epäilykset utelemisesta tai päämäärättömästä tietojen kaivelusta vähenevät, kun nuorelle kertoo, että haluan tutustua sinuun tarkemmin, jotta voin auttaa.
Kouluterveydenhuollon tapaamisen hyödyllisyyttä kaikkien näkökulmasta voisi parantaa ja jokaisen aikaa säästää pääsemällä jouhevasti hyvään keskusteluyhteyteen. Tähän voimme yhdessä vaikuttaa. Ennaltaehkäisevän terveydenhuollon toiminnan pitää olla selkeää ja tavoitteet yhdessä määriteltyjä. Työn perustana olevien perhekeskeisyyden ja yksilöllisyyden tulee näkyä ja tuntua. Myös motivoivan haastattelun tekniikat tulisivat olla terveydenhuoltohenkilöstön hallinnassa.
Vastaavia, vanhempia tällaisiin tilanteisiin valmistavia menetelmiä en tiedä olevan. On siis ammattilaisten vastuulla luoda otolliset olosuhteet hyvälle yhteistyölle. Vanhemmille erityisen tärkeäksi tehtäväksi jääkin siinä hetkessä kertoa omista toiveistaan ja odotuksistaan, mutta myös peloistaan ja huolistaan. Kaikkien tehtävänä on toistemme kunnioittaminen.