Syöminen
Lapsiperheessä syöminen on iso osa arkea. Lapsille on luontaista, että syömisen vaiheet vaihtelevat. Syöminen-osiosta löydätte esimerkiksi monenlaisia vinkkejä kasvisten ja hedelmien syömiseen sekä helppoja reseptejä arjen kokkailuun. Millaiset ovatkaan suositut 10 vinkkiämme nirsoiluun ja valikoivaan syömiseen?
Kasvikset ja hedelmät
On tavallista, että kasvikset eivät yleensä maistu lapsille. Voikin tuntua haastavalta saada lapsi syömään tai edes maistamaan uusia kasviksia. Usein kärsivällisyys, lempeä toisto ja lapsen kannustaminen vievät pitkälle, mutta joskus voi olla tarpeen ottaa käyttöön luoviakin keinoja, joilla saada kasvikset tutuksi lapsille.
Osiosta löydät tietoa, miten kasviksiin voi tutustua myös muilla aisteilla kuin makuaistilla. Kurkkaa myös viisi vinkkiämme, joilla lisätä kasvisten syöntiä. Nappaa myös talteen ohjeemme, joilla teet hedelmistä hauskoja taideteoksia!
Tutustu osioonRuokailo- ja ruokarohkeus
Moni lapsi kokee uudet ruoat epäilyttävinä, minkä vuoksi lapsi saattaa syödä valikoiden ja nirsoilla. On tärkeää muistaa, että lapsi voi olla täysin terve ja hyvinvoiva, vaikka söisi hyvinkin pieniä määriä. Kiinnostus uusia ruokia kohtaan vaihtelee myös ikäkausittain.
Ruokailoa- ja rohkeutta on mahdollista kasvattaa monin eri tavoin. Tästä osiosta löydät muun muassa 10 vinkkiä lapsen nirsoiluun ja valikoivaan syömiseen sekä vinkkejä, miten kaikkia aisteja voi hyödyntää lapsen ruokailon löytämisessä.
Tutustu osioonRuokapöydässä
Milloin olette viimeksi kokoontuneet syömään yhteisen pöydän ääreen? Hektinen arki, lapsen valikoiva syöminen tai lapsen vaikeus pysyä ruokapöydässä voivat aiheuttaa stressiä ruokailutilanteen ympärille. Tästä osiosta löydät paljon vinkkejä, joilla rentouttaa tunnelmaa ruokapöydässä ja saada lapselle mielen malttia ruokapöytään.
Osiosta löydät myös paljon tietoa hyvästä ruoka- ja ateriarytmistä sekä vinkkejä hyviin aamu-, väli- ja iltapaloihin. Miltä kuulostaisi lystikkäät ja veikeät välipalaleivät, joilla on vihanneksista askarrellut silmät ja suu?
Tutustu osioonLapsen kanssa keittiössä
Kaupassa käynti yhdessä ja leipominen ovat erinomaisia keinoja saada lapsi tutustumaan uusiin ruoka-aineisiin. Silti ruokaostosten teko ja tuleva leipomispäivä saattavat stressata jo etukäteen. Sivuiltamme löydät paljon vinkkejä, joilla helpotat ruokaostosten tekoa ja leipomista. Voisiko lapselle antaa kaupassa omia tehtäviä tai hankkia leipomispäivää varten lapselle oman kaulimen, joka innostaisi lasta leipomaan?
Tutustu osioonRavitsemussuositukset
Olemme koonneet sivuillemme paljon tietoa ravitsemussuosituksista lapsille, perheille sekä raskaana oleville ja imettäville äideille. Löydät tietoa muun muassa D-vitamiinin, suolan ja rasvan käytöstä ruokavaliossa. Osiosta löydät myös tietoa Sydänmerkistä ja millä perusteilla elintarvikkeet saavat sen.
Tutustu osioonTehtävät
Tehtävät ovat paitsi hyvää ajanvietettä, myös opettavaisia. Sivuiltamme löydät paljon syömiseen liittyviä tehtäviä, jotka voi tulostaa. Osan voi myös täyttää koneella tai tabletilla. Täyttäkää esimerkiksi hauska Nam!-tehtäväsivu, jossa pääsee pohtimaan koko perheen ruokailutottumuksia tai tulostakaa 5-6 kourallista kasviksia -piirustustehtävä, johon voi piirtää omat suosikkikasvikset, -hedelmät ja -marjat.
Tutustu osioon