Alakoululaisen perhe
Alakoululaisen kanssa kannattaa ehdottomasti katsoa meidän Oma keho on supersankari -videomme! Mistä keho tykkää ja mikä tekee sille hyvää? Entäpä innostutaanko teillä liikuntavideoistamme eniten Olohuonesirkuksesta, Eläinjoogasta vai kenties Meillä saa leikkiä -videoista? Millaisia pikkukokkeja teillä asuu?
Vinkkejä keittiöön ja ruokapöytään
Uudet ruoka-aineet, erityisesti kasvikset, saattavat tuntua lapsesta oudoilta, minkä vuoksi lapsi saattaa vierastaa niitä. Kärsivällisyys, lempeä toisto ja lapsen kannustaminen auttaa uusiin makuihin totuttelussa. Ruokarohkeutta voi kasvattaa myös ottamalla lapsi keittiöön avuksi. Esimerkiksi leipoessa lapsi saa käyttää kaikkia aisteja, mikä lisää kiinnostusta ruokaan. Myös kasviksiin voi tutustua kaikilla aisteilla. Voit antaa lapsen esimerkiksi valita kaupasta hauskannäköisen kasviksen kotiin.
Liikkumis- ja leikkivinkkejä kotiin ja ulos
Kotona voi leikkiä ja liikkua monin tavoin. Esimerkiksi kavereiden kanssa voi kokeilla Meillä saa leikkiä -videosarjan leikkivinkkejä. Videosarjasta löytyy ohjeet muun muassa keppihevosradan rakentamiseen, patjatemppuihin ja ilmapallotennikseen. Yhteistä aikaa vanhemman kanssa voi viettää vaikka Olohuonesirkuksen parissa!
Ulkona voi kokeilla erilaisia pihaleikkejä, kuten pumppuhippaa ja polttopeffistä. Sivuiltamme löydät myös paljon tekemisvinkkejä metsäretkille ja erilaisia luontoleikkejä. Syksyllä ja talvella avuksi kannattaa ottaa vinkkimme talven ja pimeän ajan ulkoleikkeihin. Kokeile esimerkiksi hauskaa timantit hukassa -leikkiä tai jännittävää taskulamppuhippaa.
Lepo lapsiperheessä
Löydät sivuiltamme paljon vinkkejä liittyen koko perheen nukkumiseen. Lapsen nukahtamista voi helpottaa esimerkiksi pallohieronnalla, lapsen painoon sopivalla painopeitolla tai ottamalla käyttöön jokin sanapari, jota toistaa aina iltaisin. Lue lisää vinkkejä lapsen nukkumiseen.
Sivuiltamme löydät myös ohjeita, joita voi kokeilla, jos vanhemmalla on unettomuutta. Esimerkiksi tärkeiden asioiden priorisoiminen, huoliajatusten käsittely päivällä ja avun pyytäminen ajoissa ovat tällaisia keinoja. Tutustu vinkkeihimme vanhemmalle oman unen ja jaksamisen turvaamiseksi. Kokeilkaa myös mindfulness-harjoituksiamme, joiden avulla rentoutatte kehoa ja mieltä.
Ilmoittaudu maksuttomalle verkkoluennolle unesta
Verkkoluennot ovat maksuttomia ja niistä tehdään tallenne, joka lähetetään kaikille ilmoittautuneille, myös heille, jotka eivät päässeet osallistumaan luennolle. Tutustu kaikkiin syksyn uni-aiheisiin verkkoluentoihimme täältä.
Ruuhkavuosien stressi ja unen haasteet – Vinkkejä omaan ja koko perheen nukkumiseen
tiistai 31.10.2023 klo 18-19
Taasko teillä nukuttiin huonosti? Tuntuuko, että kuljet kuin unessa? Lasten ollessa pieniä, vanhemmat kärsivät usein katkonaisista unista ja hektisestä arjesta. Keho saattaa myös jäädä jatkuvaan hälytystilaan, kun on paljon reagoitavaa arjessa. Tule kuulemaan vinkkejä omaan ja koko perheen nukkumiseen. Miten rakentaa parempaa unta lapsiperhearjessa?
Kouluikäiset, ruudut ja uni – miten välttää jatkuvaa riitelyä ruutuajasta ja tukea parempaa unta?
tiistai 21.11.2023 klo 18-18.45
Monessa perheessä ruudut aiheuttavat kiistaa alakouluikäisten perheessä. Monet median sisällöt saattavat illalla turhaan kohottaa vireystilaa, minkä seurauksena nukahtaminen vaikeutuu. Miten ruudut häiritsevät unta? Millaisia keinoja lasten kanssa voi kokeilla? Tule kuulemaan vinkkejä millaisilla tavoilla ruutusopua ja parempaa unta voi tukea.