Voimaannuttavia kysymyksiä perhearkeen
Lapsiperhearki vie mukanaan ja viikot vilistävät nopeasti eteenpäin. Joskus on paikallaan pysähtyä ja antaa hetki kuulemiselle ja keskustelulle. Tällaiset hetket ovat arvokkaita ja parhaimmillaan kirkastavat ajatuksia siitä, mikä on tärkeää tässä hetkessä.
Välillä on hyvä pysähtyä yhdessä ja jutella miltä arki tällä hetkellä tuntuu. Arki muuttuu koko ajan kun lapset kasvavat, työt muuttuvat ja elämä menee eteenpäin. Vanhemmuuskin on koko ajan muuttuvaa ja siihen liittyviä taitoja opitaan lisää. On lohdullista ajatella, että vanhempana olemista opetellaan koko lasten kasvuiän. Ja vaikka olisi jo isojakin lapsia perheessä, lasten temperamentit ja maailman muuttuminen tuovat aina mukavaa lisähaastetta.
Kysymyksiä, joita voi pohtia koko perheen kanssa ajoittain:
- Missä meidän perhe on hyvä? Mikä meitä naurattaa yhdessä? Ja miksi se on kivaa?
- Mikä arjessa haastaa tällä hetkellä?
- Mitä toivomme lisää?
- Missä olemme onnistuneet viime aikoina?
Jokainen perheenjäsen voi vastata kysymyksiin ja vastauksista voi koostaa toiveiden listan, ja aikatauluttaa mahdollisuuksien mukaan toiveita perhearkeen ja kalenteriin. Vahvuuksista ja onnistumisista voi kerätä myös listan tai taulun, joka muistuttaa myönteisten asioiden voimasta ja niiden tärkeänä pitämisestä arjen vilskeen keskellä.
Kysymyksiä, joita voi pohtia puolison kanssa ajoittain:
- Mikä meillä sujuu hyvin?
- 3 asiaa, joista tykkään sinussa.
- Mistä olen ylpeä omassa vanhemmuudessani?
- Missä haluaisin kehittyä?
- Mitä tarpeita lapsilla tässä hetkessä näkyy ja miten voimme yhdessä niihin vastata?
Vanhemmuus on ajoittain haastavaa ja sitä opetellaan yhdessä lasten kasvaessa. Pieni pysähdys ja keskustelu voi kirkastaa ajatuksia ja sitä mikä tässä hetkessä on tärkeää sekä aikuisille että lapsille. Myönteisiä sanoja ei voi koskaan sanoa toisilleen liikaa ja tätäkin taitoa voi harjoitella, jos se on vaikeaa. Vanhemmuus vaatii paljon jaksamista ja yhteisiä hyvänmielenhetkiä kannattaa etsiä ja vaalia.