Siirry sisältöön

Luontoleikit ja eväsretki

Lapset viihtyvät ja nauttivat ulkoilusta, kun siellä on kivaa tekemistä. Lisäksi luonnossa liikkuminen rakentaa luontosuhdetta, antaa mahdollisuuden rauhoittumiselle ja myös riehakkaimmille leikeille. Luonto tekee hyvää kaikille. Ja hyvät terveelliset eväät kruunaavat retken!

Neuvokas perhe -tiimi
Julkaistu 18.12.2019

Luonnossa voi liikkua ja oleilla monella tapaa. Lapsen kanssa voi nauttia pienistä hetkistä luonnossa tai lähteä rakentamaan isompaakin elämystä. Pienellä vaivalla voi tehdä mukavan eväsretken lähipuistoon tai metsään. Telttaretki tai luonnossa yöpyminen voi olla jännittävä isompi elämys ja jättää pitkäkestoisia muistoja lapselle. Onget, majat, kiipeilypaikat ja riippumatot tekevät retkestä erilaisen ja luonto ruokkii luovuutta leikkeihin..

Myös talvella voi viettää aikaa ulkoilemalla pitkään: tehdä retken laavulle tai majalle, paistaa ruokaa ulkona nuotiolla, leikkiä ja liikkua . Talvisessa luonnossa voi kokeilla ja kokea jotain ihan uudenlaista. Lasten kanssa toimiessa innostusta voi hakea myös niin, että  lapsi saa ottaa jonkun tärkeän oman lelun mukaan luontoretkelle.

Kutsukaa kavereita mukaan tai tehkää vain oman perheen kanssa luontoretki.

Meidän perheen luontopaikka

Onko lähellänne tai arkimatkallanne joku mukava luontopaikka jossa voisi käydä helposti? Tuttu puisto, metsä, ranta tai jokin luonnonpaikka jossa viihdytte? Paikalle voi antaa oman nimen ja seurata lasten kanssa mitä luontopaikassa tapahtuu ilmojen ja vuodenaikojen vaihdellessa.

Leikkejä luonnossa:

Metsänhaltija -leikki

Metsänhaltia-leikissä valitaan valtaistuin, josta metsänhaltia tarkkailee alamaisiaan. Muut leikkijät yrittävät lähestyä metsänhaltiaa eri suunnista hiipien tai ryömien. Tarkoituksena on päästä koskettamaan metsänhaltiaa tai valtaistuinta kuten Peili-leikissä. Metsänhaltija pitää silmiään peitettynä välillä, jolloin muut liikkuvat hitaasti häntä kohden. Jos haltija näkee jonkun liikkuvan, hän huutaa tämän nimen. Silloin leikkijän täytyy palata omaan lähtöpaikkaansa tai mennä piiloon ja yrittää uudelleen. Kun joku onnistuu koskettamaan metsänhaltiaa tai valtaistuinta, valta vaihtuu.

Puunhalaushippa

Leikitään hippaa rajatulla alueella ja puut ovat turvana. Turvassa saa olla lyhyen aikaa, kun halaa puuta. Puista saa juoksuvoimaa. Hippa vaihtuu, kun joku saadaan kiinni ja hippoja voi olla myös kaksi.

Metsän hiljaisuus

Lapsille metsä on usein jännittävä ja mielikuvitusta ruokkiva paikka. Metsässä kulkiessa voi herätellä aisteja kuuntelemaan ja havaitsemaan metsän elämää. Tutkitaan jälkiä, kuunnellaan ääniä, tunnustellaan ja etsitään koloja ja luonnonmateriaaleja. Lapsen kanssa voi myös miettiä, että missä eläimet ovat piilossa, nukkuuko joku jossain kolossa, mitä syötävää metsästä löytyy ja onko eläimillä turvapaikkoja lähellä? Lapselle voi myös ottaa oman lelun kuten uninallen mukaan retkelle pulkkaan ja keksiä siitä tarinaa: “Nallekin haluaa nähdä millaista metsässä on talvella”.

Eväsretkellä maistuvat mm. juustosarvet ja pop cornit.

https://www.sydanmerkki.fi/resepti/popcornit-trangialla/

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset