Siirry sisältöön

Talven ja pimeän ajan ulkoleikit

Talvet ovat joskus märkiä ja joskus lumisia. Varsinkin pimeällä ja märällä kelillä on vaikeampi keksiä ulkona tekemistä. Kuitenkin ulkoilu ja yhdessä touhuaminen saa posket punaiseksi ja piristää. Lapsesta on hauskaa, jos aikuinenkin osallistuu leikkeihin ja on menossa mukana.

Neuvokas perhe -tiimi
Julkaistu 18.12.2019

Tässä ideoita talvisten ja pimeiden päivien ulkoleikkeihin:

1. Timantit hukassa. Jäädytä värjättyä vettä jääpalamuotissa tai pakasterasiassa. Piilottakaa värikkäitä jääpaloja timantteina tai Afrikan tähtinä pihaan ja leikkikää aarteenetsintää.

2. Aarteenetsintä. Laita suklaamunan sisältä löytyvään keltaiseen yllätysrasiaan pieni led-valo. Voit myös käyttää jotain muuta lasi- tai muoviastiaa, jonka läpi valonhehku näkyy. Jos purkkiin mahtuu, sinne voi valon lisäksi piilottaa jotain muuta myös, kuten palapelin palasen. Piilota purkit luontoon, ja etsintä voi alkaa.

3. Leijona karkuteillä. Kyseessä on erilainen versio aarteenetsinnästä. Tätä leikkiä voi leikkiä sisällä tai ulkona. Leikkiin tarvitaan Bluetooth-kaiutin, älypuhelin ja pehmoleluja. Joku piilottaa eläinpehmolelun ja älypuhelimeen yhdistetyn kaiuttimen samaan paikkaan. Etsijät etsivät äänen, esimerkiksi leijonan karjaisujen perusteella karanneen pehmoeläimen.

4. Töpseli- ja Ambulanssihippa. Hippaleikit ovat aina hauskoja ja niitä voi muunnella leikkijöiden iän mukaan. Kulkea voi kävellen, juosten, takaperin, kylkiedellä jne. Puuhipassa muutama puu toimii turvana, halaushipassa pelastetaan kiinnijääneitä halaamalla ja töpselihipassa työntämällä kädet kainalon töpseleihin. Lasten suosikki on myös Ambulanssihippa, jossa kiinnijäänyt kuljetetaan sovittuun sairaalaan. Sieltä voidaan pelastaa kantamalla potilas ambulanssilla 2-4-leikkijän voimin muutaman metrin matkan.

5. Taskulamppuhippa. Pimeällä ulkoillessa voi leikkiä taskulamppuhippaa. Hipalla on taskulamppu ja hän etsii piilossa olijoita. Kun valokeila osuu piilossa olevan kasvoihin, hänet on löydetty. Alue kannattaa sopia yhteisesti.

6. Rosvo ja poliisi -leikki pimeässä. Leikkijät muodostavat kaksi joukkuetta. Puolet osallistujista on poliiseja, joilla on taskulamput. Loput ovat rosvoja. Rosvot yrittävät päästä yhdessä sovittuun piilopaikkaan poliisien jahdatessa heitä. Leikki alkaa, kun rosvot huutavat: “Tämä on ryöstö”. Jos poliisin valo osuu rosvoon ja poliisi huutaa rosvon nimen rosvon täytyy jähmettyä paikoilleen. Toinen rosvo voi pelastaa jähmettyneen ryömimällä tämän jalkojen välistä. Leikki loppuu, kun kaikki rosvot ovat piilopaikassa tai rosvot on saatu kiinni.

7. Ristinolla ulkona. Piirtäkää lumeen tai maahan yksinkertainen kuuden ruudun ruudukko. Merkatkaa ristit kahdella risulla ja nollat kävyillä tai kivillä.

8. Pyykkipoikahippa sopii myös loistavasti pimeään ja märkään keliin. Jokaiselle leikkijälle jaetaan yksi pyykkipoika, joka kiinnitetään takin helmaan. Leikkijöiden tavoitteena on saada napattua muilta pyykkipoika. Myös ryöstetyt pyykkipojat kiinnitetään esille. Voittajaksi selviytyy se, jolla on leikin päätyttyä eniten pyykkipoikia.

9. Mutakakut ja lumileivokset. Lainatkaa keittiöstä pannuja ja kakkumuotteja ja perustakaa pihalle mutakakkumyymälä tai lumiukkojen ravintola täynnä lumileivoksia.

10. Rantalelut voivat tarjota hauskuutta myös talvipäivään. Istukaa uimarenkaisiin ja kisatkaa kohti maaliviivaa vain jalkoja apuna käyttäen.

11. Lumisota . Lapset rakastavat lumipallojen heittämistä, mutta lumisodassa on vaarana sattua vahinkoja. Vaihtoehtoisena muotona voi tehdä kaksi maalitaulua esimerkiksi vajanseinään ja puuaitaan, ja käydä lumisotaa niin että käydään tulittamassa vihollisen maalitauluun osumia.

12. Metsänhaltija-leikissä valitaan valtaistuin, josta metsänhaltija tarkkailee alamaisiaan. Muut leikkijät yrittävät lähestyä metsänhaltijaa eri suunnista hiipien puiden takaa tai ryömien maassa hiljaa. Tarkoituksena on päästä koskettamaan metsänhaltijaa tai valtaistuinta. Kun metsänhaltija näkee jonkun lähestyvän, hän huutaa tämän nimen. Silloin leikkijän täytyy palata omaan lähtöpaikkaansa tai mennä piiloon ja yrittää uudelleen. Jos joku onnistuu koskettamaan metsänhaltijaa tai valtaistuinta, valta vaihtuu.

13. Luistelemassa voi pelata palloa, leikkiä seuraa johtajaa tai hippaleikkejä. Jos kentälle saa musiikkia, voi järjestää jäätanssit tai järjestää vaikka liukumiskisat.

Lue seuraavaksi

Haku

Löytyi 0 tulokset