Hyppää sisältöön
Etusivu / Liikkuminen / Liikunnan ilo / Liikunnasta iloa ja kehon hallintaa

Liikunnasta iloa ja kehon hallintaa

Lapsen keho kasvaa ja kehittyy vauhdilla. Liikuntaelimistön kehittymiseen tarvitaan säännöllistä, toistuvaa ja monipuolista liikuntaa. Ja että liikunnasta tulisi tapa, ovat ilo ja onnistumisen kokemukset tärkeitä.

Anne Kuusisto, Lapsiperhe-ja mielen hyvinvoinnin asiantuntija
Julkaistu 18.12.2019
Päivitetty 16.6.2023

Pienet lapset eivät välttämättä tarvitse erillistä liikuntaharrastusta. Tavallinen liikuminen arjessa riittää ja lapsen kehonhallinta kehittyy, kun hän oppii käyttämään kehoaan monipuolisesti. Samalla lapsen luusto ja lihaksisto vahvistuu. Palloleikit, juokseminen, kiipeily ja hyppely ovat esimerkkejä, joita lapset luontaisesti tekevät esimerkiksi leikkipuistossa. Aina ei kuitenkaan jaksa lähteä ulos eikä tarvitsekaan. Monia juttuja voi tehdä myös kotona ja lapsen liikkumiselle kannattaa pyrkiä luomaan mahdollisuuksi. Jos esimerkiksi sohvalla ei saa pomppia, onko kotona jokin muu paikka, jossa saa hyppiä? Voiko jossain paikassa kiipeillä tai pallotella? Olohuonesirkus tarjoaa vinkkejä yhteiseen liikkumiseen kotona.

Isompien lasten liikkumiseen ja innostamiseen tarvitaan usein kavereita. Myös oman perheen kanssa liikkumista kannattaa ylläpitää, ja miettiä onko esimerkiksi lomilla mahdollisuus liikkua yhdessä ja löytää perheen yhteinen harrastus. Lisääntynyt istuminen ruutujen äärellä voi aiheuttaa jo lapsille ja nuorille hartia- sekä selkäkipuja. Istumisen vähentäminen ja istumisen tauottaminen on tärkeää. Liikunnallinen elämäntapa syntyy vähitellen innostumisen, ympäristön mallien, mahdollisuuksien ja kokemuksien avulla. Liikkuminen tuo iloa ja uskoa omiin kykyihin, sekä vahvistaa monella tavalla lapsen ja nuoren itsetuntoa sekä terveyttä.

Lue seuraavaksi

Tehtävät
Hyvinvointikurssi
Digikortti
Some