Hyppää sisältöön
Etusivu / Iloa arjessa

Iloa arjessa

Yhdessä nauraminen on parasta lääkettä kaikkeen jaksamiseen. Myönteistä ilmapiiriä kotona kannattaa vahvistaa ja ruokkia ilon ja kannustamisen avulla.

Neuvokas perhe -tiimi
Julkaistu 18.11.2022
Päivitetty 7.12.2022

Arjen sutinassa on hyvä välillä jättää hyötytyöt ja keskittyä lasten kanssa hyvänmielen työhön. Silloin kasvatetaan yhteenkuuluvuutta, perhehenkeä ja tärkeää tunneyhteyttä perheen jäsenten välillä.

Näillä vinkeillä ripaus riemua ja iloa joihinkin ruokahetkiin:

  • Tarjoile tuttu ruoka uudella nimellä. Pinaattikeitto maistuu paremmalta Monstereiden voimakeittona. Tai vispipuuro -> Prinsessapuurona.
  • Pyydä lasta kattamaan pöytä hauskasti. Ja jos lapsi osaa jo kirjoittaa, pyydä häntä tekemään paikkakortit kaikille joko oikeilla nimillä tai hassuilla nimillä.
  • Teema-ateriat värien mukaan! Mitä muuta oranssia keksit tarjota bataattikeiton, porkkanaleivän, cheddar-juuston ja appelsiinin kaverina? Vaaleanpunaisena päivänä voidaan herkutella punajuuripeston pinkiksi värjäämällä spagetilla ja mansikkarahkalla.
  • Vietetäänkö Italialainen ilta, syödään ja pukeudutaan italialaisittain? Entä kiinalainen ilta?
  • Merirosvokesteissä pöytä vuorataan sanomalehdellä ja esimerkiksi kalaa ja kaukaisen tropiikin hedelmiä maistellaan ilman lautasia, paljain sormin. Merirosvomusiikki taustalle soimaan.
  • Sateenkaaren kokoaminen omalle lautaselle houkuttaa lasta tutustumaan erilaisiin hedelmiin ja vihanneksiin monipuolisesti. Sateenkaaren punaisen, oranssin, keltaisen, vihreän ja purppuran metsästäminen kaupan hedelmä- ja vihannesosastolta käy aarrejahdin veroisesta seikkailusta. Maisteluintoa voi kasvattaa haastamalla lapsi maistamaan niin montaa väriä kuin uskaltaa!
  • Saako ruualla leikkiä? Saisiko ruuasta taiteiltua ihmisen kasvot lautaselle, auton tai jonkin eläimen? ”Mistä laitetaan suu ja silmät, porkkanatikusta vai minitomaateista?”
  • Kehu ja kannusta kaikkia perheenjäseniä aina kun muistat. Kehujen sanominen voi tarttua ja tulla tavaksi muillekin 🙂 .

Miten innostaa silloin, kun lapsi ei halua esim. ulos tai tekemään tylsiä asioita?

Tämä onkin hyvä kysymys, johon vanhemmat törmäävät aika usein. Mistä narusta vetäistä, että saa pukemisen sujumaan tai läksyjen teon alkuun? Oikeata vastausta ei ole ja jokainen lapsi on erilainen. Tässä kuitenkin muutamia ehdotuksia, joita kokeilla:

  • Ennakoi ja anna lapselle tietty aika valmistautua, esim. ”10 min päästä lähdetään pukemaan”.
  • Kehu, kun lapsi toimii oikeaan suuntaan. ”Hienoa, kun olet jo eteisessä”. ”Hyvä, kun sun koulukirjat onkin jo täällä.”
  • Voisiko kyseiselle toiminnalle keksiä jonkin hauskan nimen? ”Tämä on sellaista hupsu-hunskelin hommaa..” tai ”Läksy-luutnantin leppoisa vartti”.
  • Lapsen iästä riippuen ohjeita kannattaa pilkkoa pienempiin osiin.
  • Ulos tai läksyhommiin voi ottaa jonkun lapsen unikaverin mukaan valvomaan miten homma sujuu. Tai opettaa hänelle pukemisen tai läksyjen teon vaiheet. Ja tämä unikaveri voi tietysti olla hieman hassu ja esittää hölmöjä kysymyksiä.

Yhdessä nauraminen on parasta lääkettä kaikkien jaksamiseen♥

Videolla vinkkejä ilon lisäämiseen kotona.

Lue seuraavaksi

Tehtävät
Hyvinvointikurssi
Digikortti
Some