Minä olen hyvä – video
Minä olen hyvä ja ainutlaatuinen. Minä olen minä. Ja osaan monia asioita!
Lapsen kanssa on hyvä pysähtyä miettimään asioita, joissa hän on hyvä. Mitä hän on oppinut viime aikoina, millaisia asioita hän mielellään tekee tällä hetkellä ja mikä on hänelle helppoa. Kehuminen ja kannustaminen on tärkeää, pienissäkin asioissa. Lapselle sukkien jalkaan laittaminen saattaa olla uusi merkittävä taito ja hän on mielestään hyvä siinä.
Yhteisellä ruokailuhetkellä voidaan myös yhdessä miettiä jokaisen perheenjäsenen vahvuuksia ja osaamista. Aikuisille näiden asioiden löytäminen saataa olla haasteellista, mutta sitä voi harjoitella. Tärkeää on antaa lapselle malli, että arvostaa kaikkien vahvuuksia ja myös omiaan. Myönteisen puheen lisääminen ja osaamisten esiintuominen nostaa kodin ilmapiiriä ja yhteenkuuluvaisuutta. On hienoa saada tuntea, että minä olen hyvä juuri tällaisena kuin olen!
Lapsen itsetunto kasvaa ja kehittyy juuri tällaisessa hyväksyvässä ilmapiirissä ja kun ollaan yhdessä. Lapselle muodostuu tunne; Kelpaan tällaisena kuin olen. Olen hyvä juuri tällaisen kuin olen!
Minä olen hyvä -videolla lapset ja nuoret esittelevät ajatuksiaan siitä, missä he olevat hyviä. Lasten maailmassa hyvä voi olla monessa asiassa, pienissä ja suurissa asioissa.