Hyppää sisältöön
Etusivu / Arki ja vanhemmuus / Päihteettömyys / Tukea tupakoinnin lopettamiseen raskausaikana

Tukea tupakoinnin lopettamiseen raskausaikana

Tupakoinnin ja nuuskaamisen lopettaminen ei ole helppoa, vaikka tahtotila löytyisikin. Raskauden suunnittelu ja raskaus lisää motivaatiota lopettamiseen, mutta tuo mukanaan monenlaista muutakin ajateltavaa ja huolehdittavaa. Muutamien vinkkien avulla pääset kuitenkin hyvin alkuun. Pyydä tukea myös neuvolasta tai terveyskeskuksesta!

Neuvokas perhe -tiimi
Julkaistu 22.12.2022
Päivitetty 5.6.2023

Tupakointi ja nuuskaaminen on hyvä lopettaa viimeistään, kun suunnittelee perheenlisäystä tai on saanut tiedon raskaudesta. Runsas nikotiinialtistus vaikeuttaa raskaaksi tuloa heikentämällä munasarjojen toimintaa. Kohdussa kehittyvä sikiö ei ole suojassa tupakansavulta, sillä istukka ei suodata tupakansavun haitallisia aineita, vaan ne siirtyvät sikiön verenkiertoon. Myöskään sähkötupakka ei ole turvallinen vaihtoehto sikiölle.

Puolisonkin kannattaa lopettaa tupakointi ja nuuskaaminen, sillä se auttaa myös äitiä pysymään savuttomana. Isän runsas nikotiinialtistus heikentää myös sperman laatua ja vaikeuttaa osaltaan raskaaksi tuloa. Lisäksi kaikella tupakansavualtistuksella on vaikutusta kehittyvään lapseen.

Savuton elinympäristö turvaa osaltaan myös lapsen terveen kasvun ja kehityksen. Tiesitko_mitä-tapahtuu-kun-lopetat-tupakkatuotteiden-käytön-raskauden-aikana.pdf

Mistä liikkeelle?

Aloita pohtimalla seuraavia asioita omasta tupakoinnistasi. Näin saat itsellesi paremman käsityksen siitä, millaiset asiat voisivat tukea sinua lopettamisessa.

  • Kauanko olet tupakoinut? Mikä sai sinut aloittamaan?
  • Millaisissa tilanteissa yleensä tupakoit? Mikä saa sinut polttamaan juuri silloin? Liittyykö tilanteeseen sosiaalista painetta vai onko kyse omasta tunteesta, että et voi pärjätä ilman tupakkaa?
  • Miten voisit selvitä näistä tilanteista tupakoimatta? Auttaisiko sinua, jos konkreettisesti listaat hankalimmat tilanteet ja yhden tai kaksi toimintakeinoa jokaisen varalle?
  • Mitkä ovat niitä tupakointitilanteita, joista voisit helpoiten luopua? Auttaisiko sinua, että luovut ensin niistä ja jatkaisit sitten vaikeampiin?
  • Oletko joskus ollut polttamatta pitemmän jakson? Miten se silloin onnistui?
  • Oletko aiemmin harkinnut lopettamista tai vähentämistä? Mitkä syyt silloin olivat?
  • Mitä pitäisi nyt tapahtua, että lopettaisit?
  • Mistä koet, että sinulle olisi eniten apua, että pystyisit lopettamaan?
  • Mikä on suurin haaste lopettamiselle?

Miten juuri minä onnistuisin lopettamisessa?

  • Pyydä tukea läheisiltäsi, erityisesti puolisoltasi tai hyvältä ystävältäsi. Voisitteko tehdä muutoksen yhdessä?
  • Kerro tupakoinnistasi rohkeasti neuvolassa, siellä ollaan sinua varten. Neuvolan henkilökunta on koulutettu tarjoamaan erilaisia tukikeinoja.
  • Neuvolasta saat avun tarvittaessa myös tilanteeseen sopivien nikotiinikorvaustuotteiden käyttöön.
  • Jokainen savuton päivä on suuri voitto ja askel eteenpäin. Riippuvuus hellittää vain olemalla ilman tupakkaa tai nuuskaa.
  • Tarvitset aikaa ja rauhaa vieroitusoireista toipumiseen. Tupakointi tai nuuska-altistus on lapselle haitallisempaa kuin vieroitusoireista aiheutuva stressi.
  • Auttaisiko sinua esimerkiksi Mindfulness- tyyppinen harjoitus, kun mielihalu iskee? Näitä taitoja harjoittamalla on helpompi suhtautua mielitekoihin vain ajatuksina. Ajatukset eivät ole vaarallisia, eikä niiden mukaan tarvitse toimia. linkki
  • Kun sinun tekee mieli tupakoida, tee hetki jotain täysin muuta ‒ soita ystävälle tai lähde kävelylle. Huomaat todennäköisesti, että pahin olo helpottaa nopeasti.
  • Pidä huolta jaksamisestasi, se helpottaa tavoitteessa pysymistä.
  • Palkitse itsesi pienistäkin onnistumisista esimerkiksi säästyneillä rahoilla.
  • Älä lannistu repsahduksesta. Lopeta niin monta kertaa kuin on tarpeen.
  • Kannusta itseäsi. Usko itseesi. Sinä pystyt siihen!

 

Ole ylpeä itsestäsi, että olet valmis yrittämään elämänmuutosta. Etsi ja löydä itsestäsi hyviä asioita ja miksi juuri sinä olet parasta lapsellesi.

 

Ohjausta, tukea ja neuvoja saat maksuttomasta Stumppi –neuvontapuhelimesta sekä Stumppi -verkkosivuilta.

 

Tutustu muihin vauvaa odottaville suunnattuihin artikkeleihimme:

Vauvaa odottavan ikäkausisivu Ravitsemus raskausaikana Hyvinvointi raskausaikana Liikkumien raskausaikana

Lue seuraavaksi

Tehtävät
Hyvinvointikurssi
Digikortti
Some