Blogikirjoitus: Miltä tuntuu olla ylipainoisen lapsen vanhempi?

Onko syyllinen olo? On. Onko voimaton olo? On.

Lapseni on ylipainoinen ja se on jokapäiväinen haaste.  Tämä ei suinkaan ole ainoa tsempattava asia, mutta asia, johon pitää jatkuvasti kiinnittää huomiota.

Olen keittiössä onnellinen, pidän ruoanlaitosta. Haluan tehdä mahdollisimman paljon itse, einesruokia meillä ei syödä juuri koskaan. Karkkipäivä on kerran viikossa. Tiedämme paljon ravinnosta ja tiedämme, mikä meille on hyväksi. Silti lapseni lihoo. Hän haluaa syödä usein ja paljon. Onko se tapa, onko se tunnesyömistä, onko se koko ajan oikeaa nälkää, onko se ”jotain tekemistä” vai onko se oikea ravinnon säätelyn häiriö? Jokapäiväistä tuumattavaa.

Liikunta ei ole lapsen lempiharrastus.  Hän ei ole koskaan ollut motorisesti niin ketterä, että liikkuminen sujuisi luontaisesti. Olemme käyneet läpi todella monia liikuntalajeja, mutta mikään ei iske tulta. Onneksi uiminen ja kävely ovat tuottaneet mielihyvää. Siispä niitä. Rajoitamme aktiivisesti ruutuaikaa, sitä voi tienata lisää liikunnalla.

Olen keittiöpoliisi ja ruutuhirmu. Ilonpilaaja.

Perusasioitten pitäisi siis olla kunnossa ja teemme paljon niiden eteen. Lipsummeko liikaa, annammeko liian herkästi periksi, herpaantuuko tarkkaavaisuus? Vai onko meillä sittenkin vääränlaista tarjottavaa? Koko ajan on huono omatunto, että pitäisi pystyä vielä enempään. Pitäisi lisätä liikuntaa, pitäisi osallistua itse lapsen kanssa liikuntaan enemmän, pitäisi pienentää annoskokoja, pitäisi lisätä vihanneksia, pitäisi aktiivisesti maistattaa ja totuttaa terveellisiä juttuja, pitäisi vahtia jääkaapin ovella, pitäisi osata rytmittää, pitäisi olla ankarampi, pitäisi olla sallivampi. Eli keittiöpoliisin pitäisi olla aina läsnä tässä ja nyt tarkistamassa, että ruokailu pysyy oikeissa mittasuhteissa.

Olen kokenut nykyisen tietotulvan haastavaksi – jokaisesta asiasta on jollakin joku terveydellinen näkökanta – ja tavallisesta ihmisestä  tuntuu, että koskaan ei tee mitään oikein. Trendit vaihtuvat tiuhaan tahtiin ja aina on joku suuntaus pannassa. Olen yrittänyt suodattaa tietoa, pitää jalat maassa ja maalaisjärjen päässä. Arvostelijoita kuitenkin aina riittää.

Yritämme kotona käsitellä ruokaa ja hyvinvointia oikealla tavalla, ettei lapselle tule ahdistusta ja huonoa omaatuntoa ruokaa ja ruokailutilannetta kohtaan. Yritämme selittää asiat järkevästi, pelottelematta ja yritämme korostaa sitä, mikä tuo hyvän olon ja pitää vatsan kunnossa. Enkä halua omalla huolestumisellani huolestuttaa lasta.

Sen lisäksi, että on huoli lapsen fyysisestä hyvinvoinnista, myös psyykkinen puoli on murheena. Lastani on kiusattu. Kouluympäristö ei helpolla hyväksy erilaisuutta. Lapsen mielipahan havainnoiminen ja siihen välitön puuttuminen on olennaista.  On oltava valppaana, että koulussa kaikki sujuu hyvin ja että lapsi olisi motivoitunut ja iloinen. Aktiivinen yhteistyö koulun ja kouluterveydenhuollon kanssa on tärkeää. Meillä tämä on sujunut onneksi hyvässä hengessä. Aika pienillä teoilla tai sanoilla tulee sekä lapselle että vanhemmalle parempi mieli, saa tunteen taputuksesta olkapäälle.

Ylipainoisen lapsen vanhemman pitää olla positiivinen, aktiivinen, nopeasti reagoiva monialaosaaja niin kehon kuin mielenkin asioissa.  Helppo nakki.

Onko sitten kaikki synkkää ja ikävää? Ei todellakaan!

Lapsi on useimmiten herttaisen iloinen, maailmaa syleilevä ja kaikille hyvää toivova sympaattinen tyyppi!
Hän ei itse edes koe olevansa kovin ylipainoinen. Jos satunnaista kiusaamista ei olisi, hän olisi useinkin hyvillä mielin. Hän osaa ottaa monta asiaa keveästi ja iloisesti hymähdellen. Tapa, josta minun vanhempana pitää itseäni muistutella useinkin. Toivoa on!

Läsnäolo auttaa.  On oltava valmiina tarjoamaan ja muistuttamaan, että porkkanakin on hyvää rouskutettavaa välipalaksi. On oltava valmiina kannustamaan ja vaikka lahjomaan liikkumiseen. On oltava läsnä purkamassa lapsen mieltä harmittavia asioita.

Olemme olleet mukana ryhmässä, jossa tarjottiin liikuntaa ja painonhallinnan tukea lapsille ja vanhemmille. Saimme erinomaista tietoa ja kannustusta!  Sen lisäksi, että saimme faktoja, saimme arvokasta vertaistukea. Lapsi sai liikkua porukassa, missä ei kokenut olevansa aina se huonoin ja hitain.

Olisi hienoa, jos tällaisia ryhmiä olisi tarjolla useimmin.  Mieltä askarruttavista jutuista voisi puhua kiihkotta ja suoraan. Ja niin aikuisilla kuin lapsillakin olisi kavereita ”samalla viivalla”. Porukassa saisi lisää motivaatiota liikkumiseen. Aika pienillä teoilla tai sanoilla on iso merkitys.

Kouluterveydenhuolto on ollut todella aktiivisesti tukemassa meitä ja tuuppaamassa oikeaan suuntaan. Lapsi on käynyt punnituksissa ja samalla jutustellut terveydenhoitajan kanssa. Äiti ei aina ole se paras mahdollinen infokanava lapselle. Kun saman asian joku ”virallinen taho” esittää, niin se tuntuu menevän paremmin perille.

Tästä syystä kaipaisimme vielä aktiivista yhteyttä ravitsemusterapeutille, jotta saisimme lisää konkreettisia työvälineitä. Vaikka minulla on paljon tietoa ravintoasioista, kaipaisin vielä selkeää ohjausta. Välillä tuntuu, että keinot ja ideat loppuvat, vaikka netti on pullollaan! Toivoisin saavani ravitsemusterapeutin juuri meille laatiman ohjeen viikon ruokalistaksi välipaloineen. Ehkäpä sitä tulisi paremmin noudatettua, kun joku fiksu sen olisi koostanut ja se olisi nenän edessä mustaa valkoisella. Siihen voisi olla helpompi koko perheen sitoutua. Yhteiset ruoka-ajat on suuri haave ja haaste. Aina ei onnistuta, mutta se tilanne taitaa nykyaikana olla useimmilla perheillä. Valitettavasti.

Olen onnekseni huomannut, että kyllä apua ja tukea useimmiten saa. Pitää vain uskaltaa pyytää.

Espoolainen äiti, jolla on iloinen ja sympaattinen poika

Haastattelemamme äidin vinkit kootusti:

1. Pyri olemaan läsnä: muistuta hyvistä välipaloista, kannusta ja vaikka lahjo liikkumaan. Tehkää sopimus ruuduista.
2. Puutu kiusaamiseen heti ja ole yhteydessä kouluun ja terveydenhoitajaan. Apua saa, kun uskaltaa pyytää.
3. Kysy mahdollisuutta osallistua ryhmätoimintaan tai ravitsemusohjaukseen, jos kaipaat konkreettista apua.
4. Ole armollinen itsellesi. Kaikkeen ei pysty♥.