Miten hallita viriketulvaa?
Ruutu siellä. Ruutu täällä. Puhelin piippaa koko ajan. Virikkeitä tulee joka tuutista. Lapsilla, nuorilla, aikuisilla. Aivoissa on ruuhkaa.

Ruutuaika on muuttanut muotoaan. Enää ei puhuta vain televisiosta tai tietokoneesta, vaan huomiostamme kilpailee hyvin monet ruudut. Kuinka monta kertaa päivän aikana tulemme esimerkiksi keskittyneeksi puhelimen näyttöön?

Nykykodeissa on laskennallisesti noin 5 ruutulaitetta ja usein lapset sekä aikuiset käyttävät samanaikaisesti useampaa laitetta, kuten älypuhelinta ja televisiota. Erityisesti lapsen aivot kuormittuvat nopeasti. Perusarkikin sisältää virikkeitä paljon: päiväkoti- tai koulupäivä, harrastusryhmät, kaupat, sosiaaliset tilanteet, tunnekuohut ym. Nämä jo kuormittavat lapsen aivoja. Näiden arkisten toimintojen lisäksi pelit ja kaikenlainen ruutuaika koukuttavat lapsia nopeasti ja lisäävät viriketulvaa. Ruutujen liikakäyttö aiheuttaa helposti lapsillekin riippuvuutta. Voitte täyttää lapsen kanssa Klik-sivun, jolla saatte hyvän kokonaiskuvan lapsenne ja perheenne ruutuajasta.

Lapsella liika kuormitus näkyy väsymyksenä, ärtyisyytenä ja keskittymisen puutteena. Myös levottomuus ja aggressiivisuus voivat lisääntyä. Lapsen aivot sopeutuvat sähköisen maailman nopeaan vauhtiin ja tempoon. Kun pelaaminen tai katsominen pitää lopettaa, aivoihin jää vauhti päälle ja on levoton olo. Kaikki mikä ei toimi yhtä nopeasti kun digimaailma, tuntuu se lapsesta tylsältä. Lapsen herkkyys ja temperamentti vaikuttavat myös viriketulvaan sopeutumiseen. Toisilla lapsilla kuormitus näkyy nopeammin käytöksessä.

Esimerkiksi liian myöhään illalla katseltu peli tai tv-ohjelma aktivoi aivoja, voi lisätä kierroksia ja lykätä nukahtamisvalmiutta. Riittävä yöuni on tärkeää erityisesti lapsille, joiden aivoilla on paljon käsiteltävää ja oppimista unen aikana.

Digimaailma osana arkea

Digilaitteet tuovat toki hyvääkin ja ovat nykyisin osa elämäämme, joten täyskiellot harvoin toimivat. Energiaa ei kannata käyttää siihen, että vain estäisimme lasten ruutuajan. Kannattaa miettiä mitkä ovat meidän perheen hyvät käytännöt ja säännöt laitteiden käyttöön, koskien kaikkia perheen jäseniä. Voitte laatia Meidän perheen ruutusopimuksen, jota niin lapset kuin vanhemmatkin sitoutuvat noudattamaan.
Mitkä hetket teidän perheessä pidetään viriketulvasta vapaana? Yhteinen ruokailu? Saunailta? Sohvalla köllöttely? Ulkoiluhetket?  Anna niissä hetkissä tilaa keskustelulle, kuuntelulle ja aidolle läsnäololle, ilman laitteiden kilpailevaa huomiota.

Joskus lapset sanovat, ettei heillä ole mitään tekemistä. On vaikeaa vain olla, mutta se on tärkeä taito. Sitä kannattaa myös harjoitella!

Digimaailma hyödyksi:

  • Filmit, kuvat ja dokumentaatiot perheen yhteisistä jutuista, harrastuksista, opituista taidoista ja iloisista hetkistä.
  • Perheen keskinäinen viestintä ja kannustaminen esimerkiksi perheen omassa viestiryhmässä. ”Matikankoe oli mennyt tosi hyvin”
  • Kaveri- ja sukulaissuhteiden ylläpito esimerkiksi videopuheluita isovanhemmille tai serkuille.
  • Hyödylliset tehtävät ja oppimispelit.
  • Yhteisiä pelihetkiä perheen kesken esimerkiksi liikuttavat laitteet ja pelit.

Viriketulvan hallintaan:

  • Suojele lasta liialta viriketulvalta. Uskalla rajoittaa, vaikka se lasta ja nuorta harmittaakin. Laita itsesi likoon ja näytä esimerkkiä!
  • Jaa ruutuaika pienempiin osiin.
  • Ruutujen valo-, liike-, ja ääniärsykkeitä on hyvä säätää ja muistaa, että ne jatkuvasti lisäävät viriketulvaa. Tämä rasittaa erityisesti lapsen ja nuoren aivoja ja vaikeuttaa keskittymistä.
  • Tarvitseeko joka piippaukseen reagoida heti? Luokaa yhteiset säännöt milloin ei mennä piippauksen perässä (viestiryhmät, sähköpostit, some-ilmoitukset yms.).
  • Illan viimeiset hetket kannattaa rauhoittaa ruuduilta. Miettikää esimerkiksi missä lapsen puhelinta säilytetään yön ajan? Mahdollisuus käyttää puhelinta voi olla liian suuri houkutus nukkumisen sijaan.
  • Riittävästi liikuntaa ja ulkoilua. Tämä auttaa myös viriketulvan purkamista.
  • Peliaikaa voi myös ansaita esimerkiksi erilaisilla kotitöillä 
  • Viettäkää välillä ihan kokonaan ruuduton päivä. #ruudutonpäivä
  • Lue lisää ruutuajasta.