Onko pakko maistaa – ja 5 muuta lapsiperheen ruokapöydän myyttiä
Sitkeästi mielessämme elävät vanhat toimintamallit siitä, miten ruokapöydässä pitää käyttäytyä. Nykyään kuitenkin tiedetään enemmän ruokaoppimisesta ja ruokaympäristömme on muuttunut. Eli vanhat myytit voidaan romuttaa.
1. Ruualla ei saa leikkiä? – Kyllä saa.
Ruualla ei saa leikkiä -Kyllä saa, koska leikkisyyden avulla syntyy oppimisen iloa ja hauskan näköistä ruokaa, joka houkuttelee myös tutkimaan ja maistamaan.
- Ota lapsi mukaan ja tehkää yhdessä. Lapsi, joka saa osallistua ruuanlaittoon, on halukkaampi myös maistelemaan. Itse tehty maistuu paremmalta ja paremmin. Ja hauskan näköinen (sekä hauskan niminen) ruoka maistuu paremmalta.
- Epäilevän lapsen kanssa maistaminen kannattaa jättää viimeiseksi ja tutustua ruokaan ensin muilla aisteilla (tunnustellen, haistellen, kuulostellen, käsitellen) samalla kuin pilkotaan tai sekoitetaan.
- Lapset tunnustelevat ympäristöään käsillään ja suullaan. Aina se ei ole siistiä, varsinkaan pienillä lapsilla. Mutta erilaisten rakenteiden tutkiminen käsin ja suulla on tärkeää ja samalla voidaan havaita, että eri ruoka-aineet ovatkin kypsänä ja raakana ihan erilaisia, esim. porkkana.
2. Onko pakko maistaa? – Ei ole pakko maistaa.
- Maistaminen on taito, joka kehittyy turvallisessa ilmapiirissä – ei pakottamalla.
- Ruokarohkeus ei ala maistamisesta vaan ruokaan tutustumisesta ja tutkimisesta.
- Jutelkaa yhdessä ruokaan liittyvistä ajatuksista ja mielipiteistä. Toiset ruuat maistuvat hyvältä ja toiset vähemmän hyviltä. Uusiin ruokiin tutustuminen voi tuntua jännittävältä ja siihen tarvitaan rohkeutta. Uskaltaisitko ensin haistaa tai vaikka nuolaista?
- Kannusta maistamaan, pakkoa ei ole. Tuputtaminen, pakottaminen, kiristys ja vertaaminen toisiin lapsiin vievät varmasti ruokahalun. Vie huomio onnistumisiin (vaikka pieniinkin). ”Hienoa, että tomaatti kävi jo sun lautasella vaikka ei vielä suuhun mennytkään”.
- Tee maistaminen helpommaksi
- Kokeilut ilman maistamisen pakkoa. Maistaminen voi olla helpompaa tilanteissa, joissa syöminen ei ole tavoite. Esimerkiksi ruokaa laittaessa anna lapsen maistella erikoisempiakin asioita kuten raakaa sipulia, jos hän haluaa.
- Erilaiset testit. Eroaako eriväriset tomaatit maultaan? Miltä maistuu uuden sadon porkkana verrattuna edellisvuotiseen? Mitä käy mansikalle pakastimessa tai herneelle?
- Mieluinen muoto. Lapset haluavat usein syödä kasviksia isoina ja selkeinä sormipaloina. Suosi siis kasvislautasta ja dippikasviksia. Smoothien joukkoon surautettuna taas marjat maistuvat usein.
- Kasvikset näkyville. Lempeä toisto eli tarjoile sitkeästi kasviksia, marjoja ja hedelmiä osana jokaista ateriaa. Pilko valmiiksi ja pidä näkyvillä. Tässä kohtaa lasten palvelu kannattaa.
- Lapsi syö sitä mistä tykkää, tykkää siitä mikä on tuttua, tutuksi tulee se mitä on usein tarjolla.
3. Lapsi on ”huono syömään”- Ei ole. Lapsi vasta harjoittelee.
- Osa lapsista (ja aikuisistakin) on ”ns. supermaistajia”. Heillä maku-aistimukset ovat voimakkaampia kuin toisilla, suun aistinsolut ovat hyvin herkkiä ja siksi he maistavat esim. karvaan maun hyvin vahvana. Tämä voi olla yksi syy, miksi joillekin lapsille ruokaoppiminen on hidasta. He vierastavat kaikkea uutta, koska kokevat maut voimakkaampina.
- Osa lapsista on pieniruokaisia ja kasvavat silti normaalista. Luota lapsen kykyyn säädellä ruuantarvettaan. Monenlaisia kausia tulee kaikilla lapsilla.
- Vanhempien mielestä lapsen valikoiva syöminen on usein turhauttavaa, mutta ruokarohkeutta tai maistamisrohkeutta voidaan oppia harjoittelemalla.
- Aluksi riittää, että tutkitaan uutta ruoka-ainetta, jonka syöminen olisi arkea helpottavaa. Tutkitaan esim. tomaattia yhdessä – miltä se tuntuu, tuoksuu, näyttää tai kuulostaa, kun sen pintaa taputtaa, hankaa tai leikkaa. Kehutaan tästäkin.
- Seuraavassa vaiheessa tomaatti voi käydä lautasella vierailemassa ilman maistamispakkoa. Muista kehua.
- Seuraavassa vaiheessa voidaan käyttää tomaattia huulilla huulipunamaisesti, jolloin saadaan pieni makuaistimus mukaan. Voit myös sanoittaa lapselle; ”Uskaltaisitko antaa pusun tomaatille?”
- Seuraavaksi rohkaise lasta käyttämään tomaatin pala suussa ja sanoita, että sen voi palauttaa takaisin lautaselle. Lapsen ei tarvitse purra tai niellä, jos se tuntuu vaikealta. Kehu taas.
- Kun lapselle tulee turvallinen ja luottavainen olo, maistaminen ja syöminen helpottuvat vähitellen.
- Iloitaan edistymisestä, kannustetaan ja otetaan tarvittaessa aikalisä, jos takapakkeja tulee.
- Jokaista vaihetta voidaan harjoitella muutamia päiviä tai lapsen tuntien yksilöllisesti harkiten.
- Ei syyllistetä lasta ruuan jättämisestä, on jo hyvä askel, kun uusi ruoka pääsee lautaselle.
Lue lisää valikoivasta syömisestä ja vinkit etenemiseen
4. Kaiken ruuan pitää olla itse tehtyä. – Ei tarvitse.
- Keskeistä on yhdessä syöminen mahdollisimman usein. Lapsen ruokaoppimisen kannalta ruuan laatua tärkeämpää on se, millainen ilmapiiri ruokailutilanteessa on. Yhteinen syöminen onnistuu myös valmisruoalla tai voileivällä.
- Lisää läsnäoloa ja vähennä paineita ruoanlaitosta. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse ja alusta alkaen. Lapselle on tärkeintä, että vanhempi on läsnä ja syödään yhdessä.
- Pöydässä voi yhtä hyvin olla valmisruokaa, tuunattua einestä, edellisten päivän jämiä tai kauden kokeiluja. Hyvän mielen ruokapöydässä tunnelma, ilo ja nauru ratkaisevat.
- Hyödynnä puolivalmisteet, valmisruuat ja pakasteet. Lisää jotain tuoretta kylkeen ja ateria on valmis. Arkiruoka saa olla arkista.
5. Herkut pitää ansaita? – Ei tarvitse. Herkut kuuluvat elämään.
- Aikuisten puheessa luodaan helposti mielikuvaa, että herkut pitää ansaita. Jos herkut sidotaan johonkin ehtoon (esim. ”Kun on liikuttu, voi herkutella”) tai palkinnoksi esim. lautasen tyhjäksi syömisestä, voi se heikentää lapsen(ja aikuisen) tervettä ruoka- ja kehosuhdetta. Mustavalkoinen tai syyllistävä puhe ruuasta voi vahvistaa lapselle viestiä, että ruoka on jotain, mitä pitää ansaita tai hallita itsekurin avulla.
- Rento suhtautuminen ruokaan, ruuasta saa nauttia. Ehdottomuus ruoka-asioissa ei kannata lapsille eikä aikuisille. Älä korosta ruokien terveysvaikutuksia tai jaa niitä sallittuihin ja kiellettyihin. Esimerkiksi täyskielto herkuille, voi lisätä lapsen kiinnostusta niihin.
- Joustava suhtautuminen ei tarkoita, että aina voi syödä mitä haluaa, mutta herkuista ei kannata tehdä sen isompaa numeroa eikä palkita niillä. Kun herkut eivät ole palkinto tai kielto, niiden vetovoima usein tasoittuu.
- Kun ruokaa tai herkkuja ei sidota suorituksiin esim. liikkumiseen (”Nyt voin kyllä syödä pitsaa, kun olen käynyt lenkillä”), lapsen terve ruoka-, liikunta- ja kehosuhde saa kehittyä rauhassa.