Hyppää sisältöön
Etusivu / Lepo / Tehtäviä / Unipuu – miksi uni on tärkeää?

Unipuu – miksi uni on tärkeää?

Kun nukkuu tarpeeksi, asiat sujuvat helpommin. Lasten kanssa voi yhdessä pohtia mikä auttaa nukkumaan hyvin ja myös mitä väsymyksestä seuraa. Uni on yksi keskeisin hyvinvointiin vaikuttava tekijä ja nukkumiseen liittyviä taitoja voi myös harjoitella.

Neuvokas perhe -tiimi
Julkaistu 18.12.2019
Päivitetty 13.2.2020

Uni on välttämätöntä aivoille. Nukkuja ei sitä huomaa, mutta hänen aivoissaan aherretaan yön aikana kuin yövuorossa konsanaan. Yön aikana aivot peseytyvät, tankkaavat ja remontoivat itseään. Unettomuus tai liian vähäinen uni aiheuttaa väsymyksen lisäksi myös muita vaikeuksia päivään. Mielialat vaihtelevat, keskittyminen ja jaksaminen tuntuu vaikealta, ruokahalun säätely ei toimi normaalisti ja mieliteko eritoten rasvaan ja hiilihydraatteihin kasvaa ym. Lisätietoa unen vaikutuksesta aivoihin.

Koulu- ja esikouluikäisten lasten kanssa voi jutella unen tärkeydestä. Unitarve on yksilöllinen ja tuntimäärät vaihtelevat lasten välillä samassakin perheessä. Jollekin lapselle 8h on riittävä, kun toinen tarvitsee aina 10h tai enemmänkin.

miksi uni on tärkeää lapsille
Unipuu-tehtävää voi värittää yhdessä ja jutella sen avulla uneen vaikuttavista asioista. Säännölliset iltarutiinit ja mukava iltahetki vanhempien kanssa ovat tärkeitä kaiken ikäisille lapsille. Rentoutumista ja rauhoittumista voidaan myös opetella yhdessä. Värillisen unipuun voi tulostaa vaikkapa jääkaapin oveen tai muuhun näkyvälle paikalle unen merkityksestä muistuttamaan.

Unipuu väritystehtävä

 

Lue seuraavaksi

Tehtävät
Hyvinvointikurssi
Digikortti
Some