Hyppää sisältöön
Kasvikset ja hedelmät Kestävät elämäntavat Mistä ruoka tulee

Tehdään ämpäripuutarha!

Perustetaan oma hyötypuutarha ämpäreihin tai saaveihin. Tutustutaan kasvin elämään siemenestä täysikasvuiseksi kasviksi. 

Julkaistu 13.12.2019
Päivitetty 1.4.2023

Valmistelut ja materiaalit

  • ämpäri tai saavi, multaa, pieni lapio, itäneitä tai siemenperunoita

Tehtävän toteutus

  • Perunoita on helppo kasvattaa saaveissa pihalla. 
  • Istuttamiseen voidaan käyttää itämään lähteneitä perunoita tai kaupasta ostettavia siemenperunoita.
  • Perunat on hyvä istuttaa erilleen toisistaan noin 10cm syvyyteen ja siirtää valoon viimeistään, kun vihreitä varsia ilmestyy mullan pinnalle. 
  • Ulos perunat voi siirtää heti, kun yöpakkaset ovat ohi. 
  • Satoa voi odottaa parin kuukauden päästä kylvöstä. 
  • Katso lisää vinkkejä kasvatukseen Marttojen sivuilta.
  • Istuttamisen lomassa voi kuunnella Pikku Papun lauluista esimerkiksi kappaleet Salaisuus täältä ja Pikku Papu puutarhuri täältä.  
  • Huhtikuun lopussa kylvetyt perunat ehtii nostaa vielä kesäkuun puolella ennen kesälomia

Vinkit

Kurkkaa myös muita ulkoiluun ja ympäristöön sopivia tehtäviä:


Kaipaatko lisää käytännön vinkkejä ja ideoita lasten ruokakasvatukseen?

Kurkkaa ruokakasvatuksen ideapankkiin 


Kaipaatko tietoa ja työkaluja lasten ruokakasvatukseen?

Kurkkaa ruokakasvatuksen tietopankkiin

 

Lue seuraavaksi

Ideakortit
Tehtävät
Materiaaleja
Uutiskirje