Hyppää sisältöön
0-3v 3-5v 5-7v Kasvikset ja hedelmät Kestävät elämäntavat Mistä ruoka tulee

Tehdään oma ikkunalautapuutarha!

Perustetaan oma hyötypuutarha esim. maito- ja viilipurkkeihin. Tutustutaan kasvin elämään siemenestä täysikasvuiseksi kasviksi.

Julkaistu 13.12.2019
Päivitetty 22.2.2024

Valmistelut ja materiaalit

  • viili- ja maitopurkkeja, multaa, siemeniä, alusta
  • herneitä, auringonkukansiemeniä, krasseja tai vaikka valkosipulin kynsiä

Tehtävän toteutus

  • Laittakaa hernet ja siemenet likoamaan yön yli ja istuttakaa multaan seuraavana päivänä.
  • Versot kasvavat jo muutamassa päivässä ja niitä voi napostella sellaisenaan. 
  • Helposti ikkunalaudalla menestyvät myös yrtit, salaatit, erilaiset kaalit ja punajuuri. 
  • Pienen ”mini kasvihuoneen” saa helposti muovisesta viinirypäle- tai kirsikkatomaattipurkista.
  • Hyviä vinkkejä kasvatukseen löytyy esimerkiksi Marttojen sivuilta. 

Vinkit

  • Istuttamisen lomassa voi kuunnella Pikku Papun lauluista esimerkiksi kappaleet Salaisuus ja Pikku Papu puutarhuri
  • Yhdessä kasvatettuja herneenversoja tai yrttejä voidaan nauttia lounaan yhteydessä.

Vinkit

Kurkkaa myös muita ulkoiluun ja ympäristöön sopivia tehtäviä:


Kaipaatko lisää käytännön vinkkejä ja ideoita lasten ruokakasvatukseen?

Kurkkaa ruokakasvatuksen ideapankkiin 


Kaipaatko tietoa ja työkaluja lasten ruokakasvatukseen?

Kurkkaa ruokakasvatuksen tietopankkiin

Lue seuraavaksi

Ideakortit
Tehtävät
Materiaaleja
Uutiskirje