Esimerkkilautanen esille
Tutustutaan aterian sisältöön ja lautasmallin rakentamiseen. Tehtävä rohkaisee lapsia monipuoliseen aterian kokoamiseen ja kasvisten runsaampaan syömiseen.
Valmistelut ja materiaalit
- Ateria, tablettitietokone
Tehtävän toteutus
- Haastatellaan keittiöhenkilökuntaa ruuan valmistustavoista tai mitä se sisältää.
- Kootaan yhdessä malliateria ruoka-apulaisten kanssa
– Ruuan annosteleminen itse tukee lapsen syömisen itsesäätelyn kehittymistä.
– Lautasmalli auttaa täysipainoisen ja ravitsevan aterian kokoamisessa
– Tutustutaan ruuan kauniiseen esillelaittoon. - Otetaan kuva tabletilla.
- Kuvaa voidaan tutkia esimerkiksi ruokapiirissä ennen ruokailua.
Hyvä muistaa: malliateria ei ole vaatimus siitä, minkä verran lapsen tulisi syödä yhdellä aterialla. Se vain havainnollistaa eri aterian osion keskinäisiä suhteita.
Kasvattajan kommentti
“Malliannos tai kuva malliannoksesta, josta ilmenee mitä ja miten ruokaa kuuluu ottaa, toimi eskareilla! ” -Ella-
“Lapset oppivat itse ottamaan ruokaa lautaselle ja samalla biojäte pieneni ja salaatin menekki kasvoi” -Leena-
Vinkit
- Viikon ruokakuvat kiinnostavat usein myös vanhempia ja tutustuttavat myös perheet lapsille tarjottaviin aterioihin.
- Ruokakuvat toimivat myös lasten leikeissä laminoituina.
- annoskuvia voidaan hyödyntää kuvitetussa ruokalistassa
Vinkit
Kurkkaa myös muita ruokailuun ja keittiön toimintaan liittyviä tehtäviä:
- Ohjeet tutkimusmatkaan päiväkodin keittiöön täältä!
- Ohjeet kokkigallerian tekemiseen täältä!
- Ohjeet ruokasalin sisustamiseen täältä!
- Ohjeet ruokalistalla oleviin kasviksiin tutustumiseen täältä!
- Ohjeet rohkeusmakaronipurkkiin täältä!
- Ohjeet ruokailun kehittämiseen ruokamuistojen avulla täältä!
- Ohjeet ruokailun kehittämiseen saduttamalla täältä!
- Ohjeet ruoan jonotuksen kehittämiseen täältä!
- Ohjeet hävikkihiiren hävikkitehtävään täältä!
Lähde
- Muokattu Kouluruoka Rokkaa! -materiaalista kortti nro 95 @Muotoillut ratkaisut 2012 -ohjelmaa @ World Design Capital Helsinki -vuosi
- Terveyttä ja iloa ruoasta-varhaiskasvatuksen ruokailusuositus julkaisusta s.39. @THL @Valtion ravitsemusneuvottelukunta
Kaipaatko lisää käytännön vinkkejä ja ideoita lasten ruokakasvatukseen?
Kurkkaa ruokakasvatuksen ideapankkiin
Kaipaatko tietoa ja työkaluja lasten ruokakasvatukseen?