Hyppää sisältöön
3-5v 5-7v Ruokakasvatuksen kehittäminen Ruokapalveluyhteistyö

Osallisuus ruokakasvatuksessa

Lasten osallisuus ruokailussa mahdollistaa hyvien tapojen oppimisen, toisten huomioimisen, uusiin makuihin tutustumisen sekä ruokahävikin vähentämisen.

Julkaistu 18.11.2020
Päivitetty 31.3.2023

Idea

Lasten osallisuus ruokailussa mahdollistaa hyvien tapojen oppimisen, toisten huomioimisen, uusiin makuihin tutustumisen sekä ruokahävikin vähentämisen.

Valmistelut ja materiaalit

Ruokakasvatuksen kehittämisen tukena voidaan käyttää Neuvokas Perheen ruokakasvatuksen tietopankin osioita

 

  • Pohditaan yhdessä tiiminä tai työyhteisönä, mitä voimme tehdä toisin, jotta lasten osallisuus toteutuu myös ruokakasvatuksessa?

Tehtävän toteutus

  • Tarjoillaan ruoka niin, että lapset pääsevät itse ottamaan ruokaa.
  • Lapset kaatavat maitonsa.
  • Lapset voitelevat leipänsä. 
  • Välipalalla lapset voivat kuoria mandariineja esimerkiksi kaverin kanssa.
  • Pienten ryhmässä mahdollistetaan isommille lapsille omatoimisuuden harjoittelua.

Kasvattajan kommentti

  • “Edellisessä päiväkodissa lapset oppivat itse ottamaan ruokaa lautaselle ja samalla biojäte pieneni ja salaatin menekki kasvoi” -Leena-

Lähde

Kysely varhaiskasvattajille @Neuvokas perhe


Kaipaatko lisää käytännön vinkkejä ja ideoita lasten ruokakasvatukseen?

Kurkkaa ruokakasvatuksen ideapankkiin 


Kaipaatko tietoa ja työkaluja lasten ruokakasvatukseen?

Kurkkaa ruokakasvatuksen tietopankkiin

Lue seuraavaksi

Ideakortit
Tehtävät
Materiaaleja
Uutiskirje