Lapsen motoristen taitojen vahvistaminen
Mitä ovat motoriset taidot? Motorinen kehitys on tärkeä osa lapsen kasvua ja kokonaiskehitystä. Motoriset taidot luovat liikkumisen perustan ja otollisin aika näiden taitojen oppimiseen on ikävuodet 2 – 7. Motoriset taidot jaetaan kolmeen osaan; karkeamotoriset taidot (mm. juokseminen ja hyppääminen), hienomotoriset taidot (mm. kirjoittaminen ja kengännauhojen solmiminen) sekä havaintomotoriset taidot (esim. miten lapsi hahmottaa omaa […]
Lue artikkeli18 joulukuun, 2019
Lapsen oma liikuntaharrastus
Lapset ovat erilaisia liikkujia. Liikunnallinen harrastus tuo arkisen leikkiliikunnan ohella lisää liikettä lapsen elämään. Liikunnan harrastaminen ohjatussa ryhmässä kehittää myös yhdessä tekemistä ja oma-aloitteisuutta. Ryhmässä harrastaminen on myös keino saada uusia kavereita. Joskus harrastuksesta voi tulla jo varhaisessa vaiheessa kilpailuhenkinen. Tällöin lapset, joilla ei ole kiinnostusta pyrkiä huipulle usein jättävät harrastuksen liiallisen totisuuden vuoksi. Kilpailullisesti […]
Lue artikkeliMeidän perhe ei liiku – mitä tehdä?
Kun liikkumiseen vaikuttavat tekijät tunnistetaan, on helpompaa vahvistaa liikkumista lisääviä tekijöitä ja vastaavasti madaltaa koettuja esteitä. Oheinen lista tarjoaa ratkaisuja liikkumiseen vaikuttaviin tekijöihin. Pyri vahvistamaan jo toimivia tapoja ja tottumuksiasi. Meidän perheellä on niin kiire, että en ehdi liikkua tarpeeksi. Isä: ”No ajankäyttö tuo haasteita meidän liikkumiseen ja pitäisi organisoida ja laittaa kalenteriin niitä asioita, […]
Lue artikkeliLiikunnasta iloa ja kehon hallintaa
Pienet lapset eivät välttämättä tarvitse erillistä liikuntaharrastusta. Tavallinen liikuminen arjessa riittää ja lapsen kehonhallinta kehittyy, kun hän oppii käyttämään kehoaan monipuolisesti. Samalla lapsen luusto ja lihaksisto vahvistuu. Palloleikit, juokseminen, kiipeily ja hyppely ovat esimerkkejä, joita lapset luontaisesti tekevät esimerkiksi leikkipuistossa. Aina ei kuitenkaan jaksa lähteä ulos eikä tarvitsekaan. Monia juttuja voi tehdä myös kotona ja lapsen […]
Lue artikkeliImettävän äidin ruokavalio
Uusi elämäntilanne, imettäminen, väsymys ja mielialan muutokset haastavat imettävää äitiä. Säännöllinen ateriarytmi hillitsee mielitekoja ja auttaa jaksamaan arjessa. Lautasmalli, jossa puolet lautasesta on kasviksia ohjaa monipuolisen ja terveellisen aterian koostamisessa. Ruokakaupassa kannattaa valita Sydänmerkki –tuotteita, se kertoo tuotteen olevan omassa tuoteryhmässään parempi valinta. Imetysaikana on hyvä välttää tai rajoittaa joitakin riskielintarvikkeita tai ruoka-aineita haitallisten aineiden […]
Lue artikkeliSydänmerkki – lasten ja perheiden ruokavalintojen apuna
Elintarvikepakkausten Sydänmerkki osoittaa yhdellä vilkaisulla, että kyseessä on terveyden kannalta parempi vaihtoehto: vähäsuolaisempi leipä, vähäsokerisempi muro, kuituisempi pasta. Se on kehitetty helpottamaan ja nopeuttamaan arkea. Sinun ei tarvitse lukea tuoteselosteita ja ravintosisältöjä. Riittää kun valitset kaupassa tuotteita, joissa on Sydänmerkki. Sydänmerkkiä hyödyntämällä voit helposti parantaa omaa ruokavaliotasi terveellisempään suuntaan – mausta tinkimättä. Mitkä tuotteet saavat […]
Lue artikkeliRasvat lasten ja perheiden ruokavaliossa
Rasvaa tarvitaan solujen rakennusaineeksi ja energiantuottoon. Rasvan mukana saadaan myös rasvaliukoisia vitamiineja (A, D, E) ja välttämättömiä rasvahappoja. Rasvan laadulla ruokavaliossa on suurempi merkitys kuin määrällä. Erityisen vähärasvainen ei ole suositeltavaa, sillä tarvitsemme hyvälaatuisia rasvoja elimistön normaaliin toimintaan sekä kasvuun ja kehitykseen. Rasvan laadulla on väliä Rasvoja on kahta laatua: kovaa eli tyydyttynyttä rasvaa, sekä […]
Lue artikkeliSuolan saantisuositus lapsille ja perheille
Pieni määrä suolan sisältämää natriumia on ihmisen elimistölle välttämätöntä, mutta sen liiallinen saaminen on terveydelle haitallista. Koska natriumia on luontaisesti lähes kaikissa elintarvikkeissa, terve lapsi ja aikuinen saa riittävästi natriumia ilman, että ruokaan lisätään suolaa. Suositus Alle yksivuotiaan ruoka on suolatonta, koska liika natrium kuormittaa munuaisia. Suolattomuus tukee makumieltymyksen syntymistä vähäsuolaiseen ruokaa, sillä suolan makuun […]
Lue artikkeliD-vitamiinilisän suositus
D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota tarvitaan luuston kasvuun ja uusiutumiseen sekä elimistön kalsiumtasapainon säätelyyn. Vastasyntyneillä vauvoilla ja pienillä lapsilla riittävän D-vitamiinin saanti on erityisen tärkeää, koska luusto muodostuu ja kasvaa lapsuuden ajan. D-vitamiinilisää suositellaan ruoasta tulevan D-vitamiinin lisäksi lapsille, raskaana oleville sekä imettäville äideille ympäri vuoden. D-vitamiinilisän suositus Imeväisikäiset 2 vko – 1-vuotiaat Täysimetetty lapsi […]
Lue artikkeliLeivotaan yhdessä lasten kanssa
Leipominen voi olla rentouttavaa ja jopa terapeuttista puuhaa, kun saa luoda käsillään oman näköisiä leivonnaisia eikä lopputuloksia arvostella. Lapselle tärkeintä on yhdessä tekeminen eikä vanhempien kannata ottaa leipomisesta paineita. Jos aikaa on käytettävissä vähän, puolivalmisteiden ja valmistaikinoiden käyttäminen on myös erinomainen ratkaisu. Leipoessa ja kokkaillessa lapselle syntyy kiinnostus ruokaan ja hän oppii monia tärkeitä taitoja. […]
Lue artikkeli